Suomen televisio kaatamassa Neuvostoliittoa

Eilen televisiosta tuli Disko ja Ydinsota – aivan mahtava dokumentti suomalaisten televisiolähetyksien katsomisesta Neuvostoliiton ajan Virosta. Onneksi satuin sattumalta päätymään sen pariin.

Dokumentissa kerrottiin siitä, kuinka neuvostovirkamiehet suunnittelivat erilaisia häirintäkeinoja, ettei Suomen kapitalistinen propaganda (ts. normitelkkariohjelmat) saastuttaisi neuvostokansalaisten mieliä. Yhtenä hurjimpana häirintäkeinona mietittiin suurta häkkiä Viron rantavesille koppaamaan radioaaltoja.

Kun tulin television ääreen, kysyin kahteen kertaan ensimmäisen viiden minuutin aikana ”eikun oikeesti, onko tää huumoripläjäys, ei tällaista nyt hei oikeasti…” Kyllä se ihan dokumentaariseksi oli tarkoitettu, vaikka tekijät olivat toki komediallisesta elementistä tietoisia.

Tyytymättömyys maan tilaan kasvoi, kun näki kuinka suomalainen K-Kaupan Väiski esitteli hersyviä lihatiskejä ja amerikkalaiset viettivät jännittävää elämää Dallasissa. Kaiken huippu oli se, että esitettiin televisiossa Emmanuelle. Sekös vasta jäi historiaan.

Muutama muukin kaveri oli vakuuttunut tuosta dokkarista, kuten esimerkiksi pni. Aika harvoin kuulee monesta suunnasta hehkutusta satunnaisesta virolaisesta dokkaripätkästä. Nyt sattui vain loistava tapaus kohdalle.

Tämän dokkarin voi nähdä vielä muutaman päivän ajan netistä Yle Areenalta. Suosittelen vahvasti.

Seuraavan kerran, kun kuulette uutisia jostain päin maailmaa, kun sensuroidaan internettiä, voitte muistella 80-luvun Neuvostoliittoa.

Penn & Teller: Bullshit!

Yllättävää, että Penn & Tellerin loistava Bullshit!-show on ostettu niinkin pienelle kanavalle kuin Nelosen sisarkanavalle Jimille. Siitä huolimatta se on huikeaa tavaraa.

Miten voi olla rakastamatta show’ta, joka on asiaohjelma, joka on avoimesti ja peittelemättömästi puolueellinen ja asenteellinen – mutta silti rehellinen ja humoristinen?

”We’re fair and we never take people out of context. We’re biased as all fuck. But, we try to be honest”, toteaa Penn.

Penn & Teller on asiaohjelmien punk rock ja skeptikkojen Mythbusters ilman kokeita. Jokaisessa jaksossa valitaan mahdollisimman kiistanalainen ja väärinymmärretty teema, jota ruoditaan säälimättömästi, annetaan asiantuntijoiden ja ”asiantuntijoiden” tehdä itsestään aaseja. Useimmiten asetutaan vähemmän suositun mielipiteen puolelle.

Toisinaan ollaan tiukasti väärässäkin. Passiivisesta tupakoinnista kertova jakso on pielessä. Jälkikäteen herrat myönsivät, että painoivat metsään ja urakalla. No, munakasta ei voi tehdä rikkomatta keittiötä, kuten sanonta sanoo.

Oli Penn & Tellerin kanssa samaa tai eri mieltä, tämä on parasta. Hankala uskoa, että jokaisen jutun kanssa olisi samaa mieltä. Meikäläisen kohdalla esimerkiksi kaikkien huumeiden täydellinen laillistaminen lyö aikamoisen allergiareaktion päälle. Silti, vaikka ohjelman päähenkilö ei ole ikinä edes maistanut alkoholia saati muita päihteitä.

Mikä muu asiaohjelma olisi kiroilun ja geenimanipuloidun ruuan puolestapuhuja ja vastustaisi partiolaisia, miesten ympärileikkausta, hiusmuotiin liiallisen huomion kiinnittämistä ja Atkinsin dieettiä?

Joskus loistava.infosta saattaa löytää samanlaisia mustavalkoisia sävyjä kuin Bullshit!istä – toivottavasti.

Missä muussa puheohjelmassa toinen juontajista on pelkästään turpa kiinni ja kommunikoi ainoastaan eleillä?

Hallittu ristiriita on loistavaa.

Conan O’Brienin lähetykset

Conan O’Brienin lähetykset ovat kyllä perseestä. Sisältö on ihan ok, mutta mikä crackia polttavien apinoiden idea on lähettää ne sellaisessa muodossa, että ne eivät näy oikealla tavalla millään televisiolla?

Conan televisiossa

Conan on kuvattu laajakuvalähetyksenä. Oi miksi, oi miksi, on tehty sellainen kommervenkki, että se silti lähetetään kapeakuvaisena 4:3-lähetyksenä? Silloin laajakuvatelevisiolla jää sururaidat vasemmalle, oikealle, ylös, ja alas. Perinteisellä kapeakuvaisella 4:3-televisiolla jää sururaidat ylös ja alas.

Hätähän ei ole tämän näköinen, voihan laajakuvatelkkarilla käyttää zoomia. NO EI VOI! Kuten kuvasta yllä näkyy, koska tekstit on poltettu kuvaan silleesti, että ne ovat puoliksi mustan surureunan päällä, zoomi peittäisi puolet teksteistä. Eli laajakuvatelkkarilla ainoa mahdollisuus on katsoa surureunat joka reunalla. Saahan niitä 14:9:ksi kuvan zoomaamalla pienennettyä, mutta hei haloo – ei tässä ole mitään järkeä. Miksi ihmeessä tämä on tehty näin?

Miksei sitä lähetetä oikealla kuvasuhteella? Tai vaikka ei lähetettäisi, miksei niitä tekstejä voisi pikkuisen nostaa, että halukkaat voisivat zoomata? Miksi ihmeessä pitää lähettää sellaisella tavalla, että kuva ei näy oikein minkään muotoisella televisiolla?

Onneksi ei ole tärkeitä asioita vaahdottavana ja ongelmat ovat pieniä, mutta silti on käsittämätöntä piittaamattomuutta.

Edit jälkeenpäin: Enemmän asiaan tuohtunut Timo otti yhteyttä SubTV:n tyyppeihin ja kysyi, mikä niitä riivaa. Conan tulee kuulemma Lontoosta satelliitin kautta ja kuvasuhteelle ei tehdä mitään, vaan Lontoon jäbät eivät pysty lähettämään tässä hiljattain markkinoille tulleessa ns. ”laajakuvalähetysmuodossa” sitä, vaan lähettävät sen näppärästi 4:3:na. Tarina ei vielä kerro, miksei sitten tekstejä voi nostaa, vai onko siihenkin tekninen rajoitus tekstitysvipstaakissa.

Ensimmäinen asia, josta olen lapsellisen innostunut

Tämän blogin ensimmäisenä vaahtoamisen aiheena on kovalevylliset digiboksit. Kunnollisen kovalevydigiboksin tai järkevästi ja saumattomasti toimivan kotiteatteri-PC:n hommaaminen muuttaa suhtautumisen televisioon pysyvästi.

Kun Topfield-loota osaa olla fiksu, nauhalle menee automaattisesti ilman sen kummempaa kaikki ohjelmat, joiden nimissä on ”pokeri”, ”Idols” (jos tulee kolmoselta, muttei SubTV:ltä), ”Simpsonit” ja kaikki muu olennainen, TV ei enää ikinä määrää minua.

Televisio ei ole meikäläiselle ainakaan sellainen laite, jolle pitäisi antaa ajatusta tai sen pitäisi jotenkin aikatauluttaa minua. Kun on fiilistä tai aikaa katsoa televisiota, sitten katson. Kun ei, unohdan koko laitteen ja tulen loppukansakuntaa puoli kautta Lostissa jäljessä. Mutta ikinä, en ikinä, en rupea kaupan kassalla murehtimaan, että meneekö jokin pian alkava nauhalle. Se menee, jos se on hyvä.

Tässä jos missä on 2000-luvun zeniläisyyttä. Mieleni on tyhjä TV:stä.

Live-television katsominen on aivan eri maailmasta myös. Jos haluan käydä jääkaapilla kesken livelähetyksen, painan pausea ja käyn. Jos ei nappaa katsoa mainoksia, kelaan niiden yli, jos olen tullut hiukan jälkijunassa katsomaan liveä. Jos jotain kummallista tai loistavaa tapahtuu, kelaan takaisin ja katson sen uudestaan.

Jos poikkeuksellisesti jotain aivan ainutkertaista tulee televisiosta, riipaisen digiboksilta ohjelman tietokoneen kovalevylle ja poltan DVD:lle arkistoon, ja tietenkin samalla editoin mainoskatkot hittoon.

Tämä on yksi pieni esimerkki arkipäivän loistavuudesta, pienestä jutusta, joka muuttaa arkipäivää.