Häpeämätöntä itsepromoamista

Päätin pitää omista stand up -vedoistani kovempaa mölyä nyt syksyllä. Tällä hetkellä olen sellaisessa tilanteessa, että jos vedän liudan huonoja keikkoja, tai en kirjoita uutta materiaalia, olen aika lailla jumissa. Jos taasen täräytän sarjan ässävetoja ja kirjoitan muutamankymmentä minuuttia lisää timanttista kamaa, aukeaa mielenkiintoisia mahdollisuuksia.

Kasasin komiikalleni Facebook-sivun ja tuuppasin ensimmäistä kertaa verkkoon vähän pitempää videonpätkää, jossa on otteita tähänastisesta materiaalista.

Kaikki itsepromoaminen tällaisessa harrastelijakomiikassa tekee minulle jotenkin vaivautuneen olon. Ehkä tällainen horostelu on kuitenkin hyväksi.

editointi jälkeenpäin: Päädyin hoitamaan komiikkajutuilleni ihan oman domaininkin, joten Loistava.infossa ei enää siitä aiheesta sen suuremmin vaahdota.

Avioliitosta

Morjens. Olen avioliitossa.

Minun avioliittoani ei mitenkään millään tavalla haittaa muiden ihmisten lupa mennä naimisiin. Voisiko joku selittää minulle, miksi jotkut ovat valmiita käyttämään aikaansa ja vaikutusvaltaansa siihen, että varmistavat, että kaikki aikuiset eivät saisi mennä naimisiin? Miten se haittaa heidän elämäänsä? Miksi heistä poikkeavien ihmisten käyttämä termi avioliitostaan on koko tämän keskustelun keskipisteessä?

Millä tavalla mikään minkään parin sisäisiin juridisiin järjestelyihin liittyvä laki vaikuttaa muuhun kuin siihen pariin?

Loistava koomikko Aziz Ansari kiteytti hyvin:

”Now, my whole take on, you know, the gay rights issues, particularly gay marriage, is, let’s be honest, if you’re against gay marriage, you just don’t like gay people, and you want to stick it to ’em, and I’m not saying I wouldn’t do the same thing if I was presented with similar opportunities.

Like, if there was a law up for debate where it was like, ”Hey, man, you think guys that wear tight t-shirts and get bottle service at nightclubs should be allowed to own property?” ”I’d be like HELL NO, I hate those guys.” Yeah, um, it violates the sanctity of owning property, and it says in the bible they’re douche bags. Whatever I need to say so you don’t think this is coming from purely a place of hate.”

Stand up: miksi teen tätä?

Hiljattain tuli vuosi ja muutamankymmentä keikkaa täyteen stand upin esittämistä julkisesti.

Kevätkausi alkaa päättyä ja aloin taas miettiä, miksi tämä on oikein niin mielekästä puuhaa. Kun olisi kaikenlaista muutakin tekemistä, niin mikä saa meikäläisen käyttämään iltoja siihen, että treenaa settiä kerta kerran jälkeen läpi ja juoksee kaiken maailman klubeilla puhumassa outoja ihmisille? Vastaus on se fiilis, joka tulee siitä, kun homma toimii.

Silloin, kun homma toimii, jokainen sana on hulvaton ja jokainen ele saa porukan nauramaan, kaikki setupit ovat timmejä ja punchit menevät perille. Silloin on fiilis, että voisi tehdä mitä vaan. Sitten on niitä iltoja, jolloin mikään homma ei toimi, samat jutut kuin edellisellä timanttisella keikalla eivät naurata ketään ja sössii kaikki setuppinsa. Tuollaisen keikan jälkeen on melko varma siitä, että on maailman paskin jätkä. Panee miettimään, minkälainen fiilis hiljaisemman illan jälkeen olisi, jos olisin aloittanut nämä jutut kymmenen vuotta nuorempana ja epävarmempana.

Juuri tuo kaksijakoisuus tekee hommasta mielekästä ja jännittävää. Jos ei ole riskiä epäonnistua, ei onnistuminenkaan olisi niin mahtavaa. Tämä on niin mahtavaa myös siksi, koska tämä on häkellyttävän vaikeaa. Kun näkee fiksuja ihmisiä yrittämässä vääntää huumoria pitkän valmistautumisen jälkeen ja silti epäonnistuvan, tajuaa miten kummallisen hankala laji tämä on.

On jo valmiiksi vähän harmitus päällä, että kesällä ei ole oikein keikkoja missään tarjolla (kenellekään). Kesät ovat perinteisesti hiljaista aikaa tässä taiteenlajissa – koomikot.cominkin keikkakalenteri kumisee kesä– ja heinäkuulle tyhjyyttään.

Viimeinen ennen kesää sovittu veto on tiedossa keskiviikkona 9.6. On The Rocksissa kahdeksalta. Ajattelin ladata maksimimäärän uusia juttuja kevätkauden päätteeksi koeajoon. Nähdään siellä.

Poikkeuksellisen mainio pieni dokkari suomalaisesta stand upista

Törmäsin aiemmin poikkeuksellisen mainioon pieneen Angelika Oinaanvaaran dokkariin suomalaisesta stand upista. En ikinä tullut painaneeksi aiemmin playta, mutta panin sen muistiin. Katsoin sen nyt lopulta läpi ja yllätyin positiivisesti.

Katso alta, mitä suomalaisilla koomikoilla on sanottavanaan tästä rujosta, mutta loistavasta taiteenlajista:

Writer’s block

Päätän kirjoittaa ylihuomista keikkaa varten taas uutta komiikkaa. Päätökseni jälkeen käyn ensin rankaisemassa internetin pokeripöydissä ulkomaaneläviä. Katson neljä vanhaa toiminutta keikkaa videolta ja mietin, mitä tein paremmin kuin viime keikalla. Sitten katson kaksi Sarah Silverman Programin jaksoa inspiraatioksi.

Sitten kaadan itselleni pienen viskin, menen sänkyyn peiton alle, otan läppärin syliin, panen Beckin soimaan ja alan tuijottaa muistiinpanojani. Tuijotus kestää tovin. Kaikki keskeneräiset jutut vaikuttavat siltä, että ne ovat umpikujassa. Kaikki valmiit jutut vaikuttavat siltä, että kaikki muutokset vievät huonompaan suuntaan. Itsetunto laskee ja kynnys kirjoittaa uutta materiaalia nousee entisestään.

Koetan paeta paniikkia kirjoittamalla postauksen blogiin ja toivon, että siitä tulisi jonkinlainen woodyallenmainen neuroottisen koomikon inspiraatio.

Ei tullut. Tämä on vehkeestä.

Standup astinlautana

Työkaverini esitti taannoin erittäin hyvän kysymyksen. Hän kysyi (poikkeuksellisen miellyttävällä brittiaksentilla), onko lopullinen maalini standuppia tehdessä jossain pidemmällä kuin standupissa, esimerkiksi näyttelijänä tai televisiossa.

Ei ole, enkä ollut tajunnut edes ajatella asiaa noin. Nyt tajusin.

Maalini on siinä, että haluan tehdä standuppia mahdollisimman hyvin ja mahdollisimman isosti, eikä siinä, että se olisi astinlauta johonkin muuhun. En ole järin kaksinen näyttelijä, enkä halua jättää päivätöitäni. Tosin ajatus omasta talkshow’sta olisi hauska, mutta lähinnä vain ajatuksen tasolla. Vaikka se on toki houkuttelevaa, ajatuksen konkreettiseksi tekeminen olisi vähän liian hankala ja luultavasti aivan liian haastava, ellei mahdoton temppu. Vähän samalla tavalla kuin vuoden 1990 Madonnan pokaaminen. (Outoa, että kaikista maailman ihmisistä juuri Vanilla Ice onnistui tuossa, ja on omia irtonaisia ohjelmiakin tehnyt.)

Tuo kysymys konkretisoitui, kun törmäsin viikko sitten koomikoille suunnattuun YLEn koekuvauskutsuun, jossa oli lueteltu liuta standup-koomikoita, joista oli tullut TV-juontajia (Tracey Ullman, Ellen DeGeneres, Jon Stewart). Jätin väliin, koska aika tai minä emme ole kumpikaan vielä kypsiä. Standupin teko nuhjuisissa klubeissa ilmaiseksi tai puoli-ilmaiseksi on aivan loistavaa, enkä tahdo vielä muuta kuin lisää ja paremmin sitä samaa.

Standup on luonteva osa sitä samaa, joka alkoi 90-luvun loppupuolella, kun jostain kumpusi tarve muotoilla kirjaimia lauseiksi ja lauseita pikkuisen vinksahtaneiksi kolumneiksi. En niillä maksanut kuin ehkä kuukauden ruuat opiskelijabudjetilla, eikä niistä (edes opiskelijan) tuntipalkoille päässyt, mutta perkeles, se oli vain pakko kirjoittaa.

Eipä ilman sanomisen pakkoa muuten tulisi tätä blogiakaan tehtyä tai noustua kerta kerran jälkeen lavalle kokeilemaan, josko se uusi juttu toimisi, vai seuraako vain jäätävä hiljaisuus.

Yllättävän loistavaa: Marc Maron

Törmäsin tänään Marc Maronin 70 minuutin standup-settiin sen jälkeen, kun olin kääntynyt loppuunmyydyn Korjaamon ovelta, johon yritin mennä katsomaan Helsinki Comedy Festivalin antia. (Näemmä André Wickström vetää hyvin väkeä.)

Marc Maronin setti yllätti täysin takavasemmalta. En ole toviin nähnyt yhtä hyvää synkkää komediaa.

Tässä, olkaa hyvä:

Standup – Marc Maron from Troy Conrad on Vimeo.

Och samma på engelska: Lisää standup-keikkoja

Koska itsekritiikki ei ole liian korkealla, käväisen vetämässä uudestaan Manalan English Clubilla keikan 19.8. klo 20.

Tältä se näytti viimeksi:

Niin kauan, kun kaikki menee putkeen, englanniksi vetäminen on helpompaa kuin luulisi. Jos taas suunnitelmasta joutuu poikkeamaan, ei ole oikein mitään, mihin fallbackata ja lirissä ollaan.

Isoin haaste siinä on se, että kun kielen nyanssit eivät ole yhtä hyvin hallussa kuin äidinkielessä, tulee käytettyä liian paljon sanoja ja paras ytimekkyys katoaa.

Suomenkielisiä keikkoja mitä todennäköisimmin alkaa tipahdella elokuulle.

Doug Stanhope tulee Suomeen

Elävistä stand up -koomikoista lähimmäksi Bill Hicksiä pääsee Doug Stanhope. Juuri siksi meinasin laskea alleni, kun juuri tuli ilmoitus, että Doug Stanhope tulee Suomeen.

Jahka liput tulevat myyntiin, olen harvinaisen selkeästi jonossa.

Editointi jälkeenpäin: Liput hallussa – olen eturivissä, nähdään siellä.

Tällainen se Stanhope on.

Henry Rollins Savoyssa

Odotin paljon Henry Rollinsin spoken word -keikalta Savoyssa.

Sain sen. Jumalauta, että oli hyvä.

Vaikka pystyn jossain määrin samastumaan Henry-nimisiin mäkkikäyttäjiin, jotka googlaavat outoja juttuja, tykkäävät Ramonesista, ajavat Subarulla ja vaahtoavat käsittämättömistä asioista, olin silti yllättynyt.

Olen tehnyt menneisyydessä työtä, jossa puhuin päivät pitkät. Minulla ei ole pienintäkään saumaa puhua nonstoppina 2,5 tuntia vimmalla ottamatta kertaakaan henkeä, taukoa tai hörppyä edessäni olevasta vesipullosta. Rollins ei katsonut taukoja tai vettä tai henkäisemistä tarpeelliseksi ja silti väänsi ihan vimmalla loppuun asti. Rollins 1, Lehto 0.

En usko, että mikään, mitä tässä sanon, pystyy vakuuttamaan niitä, jotka eivät olleet paikalla, joten joudun tyytymään linkkaamaan Youtubeen. Tuon saman osion veti viimeiseksi.

Seuraavan kerran, kun Rollins tulee Suomeen, olkaa paikalla.

Ja hei, paikalla olleet, se nimi, jota muistelette ja joka teidän piti googlata, on Adrian Apgar.

Crosspostattu Roklintuun.