Eläinlääkärikäynti ja giardia
Kävimme tänään kissaklinikka Felinassa siruttamassa Flipin ja samalla rokotuttamassa Hyssen. Flippi oli yllättänyt tänä aamuna oksentamalla pariin kertaan, joten samalla tsekattiin, olisiko kissalla jotain vialla.
Lääkäri sanoi samantien, että saattaisipa olla giardia. Tehtiin testi, ja giardiahan se siinä.
Giardiasta kerrotaan näin:
Suurin osa infektoituneita kissoja on pentuja tai nuoria. Aikuisissa kissoissa infektio on usein oireeton ja siksi infektio jääkin diagnosoimatta. Pennun sairastaessa vasta esim. uudessa kodissaan, saatetaan aluksi epäillä ruoka-aineiden sopimattomuutta yms. Giardiainfektio on alidiagnosoitu kissalaongelmien aiheuttajana.
No, onneksi tuohon on lääke. Molemmat roikaleet pannaan 10 päivän kuurille ja 5 päivän kohdalla pestään kloriitilla kaikki talon pinnat, pestään vaatteet. Kissatkin saavat käväistä pesulla. Hiekkalaatikoiden hiekat menevät vaihtoon, ja myös laatikot, jos niiden pohjassa on naarmuja.
Eläinlääkärireissu vei Hysseltä mehut pois, kuten kuvasta näkyy.






