Hysse ja Flippi Kissanpäiviä Helsingissä

4Tou/092

Kollien iltatorkut

Kirjoittanut zaia

Perinteeksi vaikuttaisi muodostuvan että pienempi kolli kipuaa syliin unille siinä vaiheessa kun istahdan koneen ääreen. Isompi kolli taasen on aina torkkunut pöydällä koneen vieressä. Isompi ei koskaan ole ollut mikään sylikissa, mutta ilmeen perusteella se ei soisi tätä oikeutta muillekaan.

Flippi torkuilla sylissä

Hysse vahtii unta

4Tou/093

Painimatsi

Kirjoittanut hlehto

Hysse on rohkaistunut, eikä enää pelkää Flippiä. Valitettavasti se tarkoittaa myös sitä, että Hysse on alkanut kurmottaa pienempäänsä.

Tänä aamuna nähtiin monta painimatsia. Flippi tosin pitää niissä aika hyvin puolensa, vaikka paino- ja kokoero on melkoinen.

Juuri ennen töihin lähtöä näin mahtavan kohtauksen, joka oli suoraan showpainimatsista. Flippi jäi hallin matolla alakynteen, mutta pääsi luikahtamaan alta pois. Hysse jäi vetämään henkeä mattoon hetkeksi, kun Flippi kiersi Hyssen takana olleen kissanvessan päälle, ja hyppäsi sieltä raajat levällään matossa makaavan Hyssen päälle.

funny-pictures-kitten-makes-poor-decisionjpg