Hysse ja Flippi Kissanpäiviä Helsingissä

28Syy/0714

Lihansyöjä sittenkin

Geelimäisiä tai mahdollisimman kosteita ruokia suosiva kattimme yllätti meikäläisen taas. Hyssen taloon tullessa reilut kuukausi sitten, yritin tarjota sille naudan palapaistia. Ei kelvannut. Sitten jauhoin lihan yleiskoneella jauheeksi. Ei kelvannut. Ei siis edes maistanut lihaa.

Anoppilassa taannoin vieraillessa Hysselle tarjottiin oikein spesiaaliannosta naudanlihaa. Rotaksi kutsuttu annos oli muistaakseni riiputtamatonta naudanlihaa. Eikä kelvannut sekään.

Huonosta menestyksestä huolimatta pakastin kuitenkin koko oman eräni nautaa pieninä annoksia. Eilen sitten sulatin pussillisen testijauhelihaa pois tilaa pakkasesta viemästä ja tuuppasin sen illalla kissalle kulhoon varsinaisen märkäruokaerän jälkeen. Ja mikä yllätys, kattihan rupesi mässyttämään lihaa antaumuksella! Nimenomaan mässyttämään, ilmeisesti pakkasesta tulleen jauhelihan koostumus oli aika tarttuvaa, mutta ah silti niin maukasta.

Että on se sittenkin omistajiinsa tullut ja lihansyöjä.

Kirjoittaja zaia

  • Hanski

    Se on HIIRI, ei rotta, se annoksen koko :)
    Liinu vetää sellaisen hiiriannoksen muutamalla suullisella, mutta onhan sillä kokoakin jo 3 x Hysse.

  • zaia

    Oliko edes oikein se että oli riiputtamatonta lihaa? :)

  • Hanski

    Sun täytyy tsekata asia Tampereen porukoilta. Joka tapauksessa erikoistilauksesta Kauppahallista ja Upin paloittelemaa :)

  • http://www.araneva.com Kirsi

    Oletteko kokeilleet raakaa sianlihaa ja sydäntä? Meillä possun kinkkusuikale + sydän (pakkasen kautta käytettynä) on todella suurta herkkua ja kaikki menee. Jauheliha on hankalaa, ilmeisesti usein on laatu kissalle liian huonoa. Kun oli pentuja, niin pyysin jauhamaan pelkästä possusta ja se maistui pennuille hyvin, isot kissat nakkelivat kyllä niskojaa. Ihme ja kumma oli myös se, että pennuille maistui aikoinaan “Rafaellon kiusaus” http://www.ipsitilla.fi/Ruokinta/rafaelon%20kiusaus.htm ja epähuomiossa taisi äitikisukin sitä haukata, tätikisu ei niinkään.

  • http://www.araneva.com Kirsi

    Oletteko kokeilleet raakaa sianlihaa ja sydäntä? Meillä possun kinkkusuikale + sydän (pakkasen kautta käytettynä) on todella suurta herkkua ja kaikki menee. Jauheliha on hankalaa, ilmeisesti usein on laatu kissalle liian huonoa. Kun oli pentuja, niin pyysin jauhamaan pelkästä possusta ja se maistui pennuille hyvin, isot kissat nakkelivat kyllä niskojaa. Ihme ja kumma oli myös se, että pennuille maistui aikoinaan “Rafaellon kiusaus” http://www.ipsitilla.fi/Ruokinta/rafaelon%20kiu… ja epähuomiossa taisi äitikisukin sitä haukata, tätikisu ei niinkään.

  • Sonia

    Meinasin just kärttyisenä tulla toteemaan et ei kisuille mitään rottia syötetä, se on HIIRI. Rotat on pelottavia. Ja Liinu kiskoo sitä niin paljon, että ei sitä Hysselle Suomessa riittäisikään. Avainsana on tuoreus – se pitää hakea Tampereen kauppahallista juuri melkein suoraan kun se teurastamolta sinne ollaan viety.

    …nimimerkillä vegaanipikkusiskosi…

    Tuoretta lihaa saa muaaltakin kuin kauppahallista… ;)
    Nimimerkki “lihantuottajan tytär”

  • zaia

    Tuoretta lihaa saa muaaltakin kuin kauppahallista… ;)
    Nimimerkki “lihantuottajan tytär”

  • htl

    Taitaa olla ne teidän “kotiannokset” (yksi nauta tai possu) kerta-annoksena liikaa jopa Liinulle. Siispä “hiiri” kerrallaan vaikka tuoreudessa jääkin kakkoseksi niille “valkonaamoille”.

  • htl

    Taitaa olla ne teidän “kotiannokset” (yksi nauta tai possu) kerta-annoksena liikaa jopa Liinulle. Siispä “hiiri” kerrallaan vaikka tuoreudessa jääkin kakkoseksi niille “valkonaamoille”.