Instagram, tapaamme jälleen

Tein pitkän tauon jälkeen paluun Instagramiin. Kävin vilkuilemassa toplistoja ja tsekkaamassa, mikä porukkaa kiinnostaa. Suomen toplistan perusteella näyttää siltä, että kiinnostavinta ikinä ovat bileräppärit, fitnessmimmit ja lifestylebloggaajat/-instaajat/-vloggaajat.

Blogipuolella näyttää samalta. Ennen Blogilistan kuolemaa kävin katsomassa, mikä vetää. Lifestyle, muoti ja ruoka. Top kahteenkymppiin ei ollut asiaa millään muulla kuin näillä.

Eikö porukkaa enää kiinnosta asiat? Jos kaikki on kädenlämpöistä, särmätöntä ja hankalat jutut on siivottu maton alle, niin koko maailma alkaa näyttää Sebun ja Annan blogipostaukselta. Kaikki on fantsua, mutta mihinkään ei oteta kantaa tai mietitä kahta lausetta pitempään. Tuolle on paikkansa, mutta eikö jonkin muunkin soisi menevän porukalle läpi?

Minä haluan maisema- ja kissakuvieni väliin vähän säröäkin. Täytyy saada vähän päreilyä ja urpoilua. Jos jotain saisi hauskuutettua. Saisi vaikka tehtyä pari oivallusta. Kuvissa olisi enemmän elähtäneitä keski-ikäisiä miehiä. Enemmän tekemistä, vähemmän poseeraamista. En halua selfietikkua, vaan haluan virheitä.

Kokispullosta saa raketin, kun 2-pack hajoaa.

A photo posted by Henry Lehto (@hlehto) on

Suomen kesä.

A photo posted by Henry Lehto (@hlehto) on

Juhannus Talissa #discgolf #tali #talintallaajat

A video posted by Henry Lehto (@hlehto) on

Blogi kuilun partaalla

Ensimmäinen näytös – esittely

Olen blogannut – ja bloggaan edelleen monessa eri kanavassa. Kaikkein vanhin niistä on rockblogini Roklintu, jo vuodesta 2002 käynnissä ja edelleen voimissaan. Toinen pitkään pyörinyt on matkablogini Henkka ja Saija matkalla vuodesta 2006. Kissablogini Hysse ja Flippi on ollut Hyssen syntymästä 2007 alkaen käynnissä. Stand up -komiikasta kertova blogini on ollut jo viisi vuotta linjoilla.

Koska nuo kaikki ovat tiukasti kiinni aihepiirissään, kahdeksan vuotta sitten mietin, että minulla pitäisi olla yksi ihan yleinen blogi, jossa vain vaahtoaisin kaikenlaisista jutuista, jotka ovat joko ihan loistavia tai ihan vehkeestä.

Toinen näytös – konfrontaatio

Huomasin, etten ole vuoteen päivittänyt tänne mitään. Olenko tasaantunut? Eikö minua enää mikään muu sykähdytä kuin rock, matkat, kissat ja komiikka? Tämähän on… vehkeestä?

En ole koskaan vielä tappanut blogia. En halua jättää sitä kitumaan internetin syövereihin unohtumaan, mutten halua myöskään kirjoittaa, ellen löydä tunteen paloa. Eikö mikään tunnu enää miltään?

Pitääkö tältä blogilta vetää vertauskuvalliset johdot irti töpselistä? (Töpselikin on tässä yhteydessä kuvainnollinen kerronnan keino, mutta lauserakenne olisi mennyt hirveän hankalaksi, jos olisin selittänyt sen auki.) Onko Loistavan aika ohi?

Kolmas näytös – ratkaisu

Hetkinen – olen ollut kaksi päivää putkeen ihan tulessa Better Call Saulista. Miksen vaahtoaisi siitä? Siitä nimenomaan pitää keuhkota, koska se on parasta televisiota sitten Breaking Badin. Se on samaan aikaan helppoa katsoa että myös kaukana valjusta television latteudesta.

Aion hehkuttaa taas jotain loistavaa. Loistava on palannut.

Aktiivinen puhelinmyyjä

Puhelin soi. ”Hello this is [etunimi] from a research company [epäselvä firmannimi] in London. I am not trying to sell you anything. Do you have time to answer a couple of questions?”

Tunnistan heti, että kyseessä on ”tutkimus”yritys, joka todennäköisesti kyselee sijoituksista ja sen jälkeen koettaa kaupata sijoituksia joko itse tai yhteistyökumppaninsa kanssa.

H: ”I am sorry sir, I don’t have time to answer.”

Myyntimies: ”Why don’t you have the time?”

H: ”Sir, with all due respect, I don’t have to explain my reasons. You coldcalled me.”

M: ”Why don’t you have the time?”

Suljen puhelimen, koska tuo ei ole johtamassa mihinkään. Puhelinmyyjiä käsketään pitää asiakas linjalla vaikka mikä tulisi.

Tämän jälkeen tämä sama hullu mukatutkimusyritys soittaa minulle peräperää 15 kertaa niin tiuhalla välillä, etten ehdi laittamaan numeroa hiljaiseen profiiliin. Tämän jälkeen alan vastata, mutta jätän puhelimen auki.

Ei auta, edelleen soittaa nonstoppina. Vastaan ”Please sir, this is harassment. Stop calling me, you are not winning anything here.”

M: ”Why did you not give a reason?”

H: ”Sir (vaihdan lähestymistavan vieläkin etäisemmän neutraaliksi ja kohteliaaksi), why would it change anything? I guess you are on comission and you are not going to get a commission out of me, so please stop calling, it is harassment.”

M: ”I can do anything I want! Why don’t you respect me? (Yksi hyvä syy olla kunnioittamatta on varmaankin se, että soittaa tutkimuksen nimessä aggressiivisia myyntisoittoja ja häiriköi vastaajille.) If you don’t respect me, why should I respect you?”

H: ”This is leading nowhere and this is just going to ruin your day. Please just stop.”

M: ”I have the number and I have the authority to call if I want!” Authority? Kovaa puhetta tyypiltä, joka työkseen coldcallailee ihmisille ja valehtelee, ettei ole myynnistä kysymys. Respect my authoritaaaah!

H: ”Sir, you are not going to get the comission from me, I politely suggest you move on.”

M: ”Is this the picture of Finland you want to give?” Mitäs helvettiä Suomella on tämän kanssa tekemistä?

H: ”This is leading nowhere.”

M: ”I can do whatever I want. If you don’t respect me, I don’t respect you. I am going to give your number to a marketing company who is going to try to sell you something. You can’t escape unless you change your number. I feel sorry for you.” Ja löi luurin korvaan.

Jännä, että brittiläisissä puhelinmyyntifirmoissa on töissä tyyppejä, joiden käsitys kunnioituksesta ja sen hakemisesta on sama kuin huonon 90-luvun jenkkigangstaleffan sivuhenkilöllä. Jos stressaa täysin normaalista kylmästä soitosta ja siihen kohteliaasta vastaamattomuudesta noin kovaa ja vetää berserkit kun aggressiivisesti häiriköity ei tanssikaan pillin mukaan, saanee aika nopeasti kutsun lataamoon.

Kuinka tapasin Jay-Z:n

Tällainen kävi viime viikolla matkalla. Taustaksi on tärkeä tietää, että olin katsonut juuri edeltävänä päivänä Saturday Night Liven, jossa Jay-Z oli ollut musiikkivieraana.

Kävelin Manhattanilla Broadwayta, ja huomasin sivusilmällä, että vastaan on kävelemässä itse Jay-Z! En yleensä ole fanipoika, mutta sulin tuossa ihan täysin. Aloin hermoilla. Kehtaisiko sitä tuijottaa tai moikata? Entä ottaa kuvan?

Jay-Z kävelee lähemmäksi, ja huomaan, että itse asiassa se ei ole Jay-Z. Se on ihan joku satunnainen musta tyyppi. Eikä se edes hirveästi näyttänyt Jay-Z:ltä. Se oli kymmenisen vuotta nuorempi. Mutta se oli samassa kaupungissa ja hänellä oli samansävyinen iho.

Tajusin sillä hetkellä, että vaikka koetan olla avoinmielinen ja voimakkaasti tasa-arvoa kannattava, jossain alitajunnassa on tyhmä rasisti, jonka mielestä kaikki mustat näyttävät samalta, kun ei katso kasvonpiirteitä vaan ihonväriä. Ei näemmä lähipiirissäni ole riittävästi mustia, että en enää kiinnittäisi suuremmin huomiota pigmentin määrään. Häpesin hiljaa mielessäni pientä ja valkoista elämänpiiriäni. Alitajuntani oli vehkeestä.

Jos se vastaan kävellyt olisi ollut nainen, olisin varmaan ajatellut, että enpä tiennyt Jay-Z:n olevan ristiinpukeutuja. Toivon, että tämä muka-Jay-Z katsoi minua ja sen jälkeen kertoi kavereilleen tavanneensa Eminemin.

Miksi olemme niin hiljaisia ja ujoja?

Luin talousuutisia ja turhauduin niihin. Siksi: Otetaan ajatusleikki. Kuvitellaan, että meillä on kaksi lastentarhaa, joissa on keskenään ihan eri meininki.

Ensimmäinen lastentarha on ympäristö, jossa ei katsota hyvällä sitä, että yrittää tehdä jotain. Jos lapsi epäonnistuu, ilkutaan ja puhutaan pahaa naaman edessä. Jos lapsi onnistuu, muut lapset katsovat häntä kieroon ja puhuvat pahaa selän takana. Kaikkein paras on, kun on mahdollisimman samanlainen ja ei yritä mitään kummempaa. Jos lapsi puhuu, lapsi hiljennetään.

Toinen lastentarha on sellainen, jossa on erinomaisen tärkeää, että lapset yrittävät kaikkensa. On OK epäonnistua, mutta kaikkein siisteintä on onnistua. Pahin luuseri on se, joka ei edes yritä. Onnistumisesta palkitaan ja onnistujan kanssa veljeillään. Porukka kannustaa toisiaan, valheellisestikin, koska niin on vain totuttu tekemään. Eniten ääntä pitävä saa eniten huomiota ja kavereita.

Kun nämä lapset kasvavat aikuisiksi, pahimmat mulkvistit tulevat toki jälkimmäisestä lastentarhasta, mutta myös parhaiten pärjänneet tyypit tulevat sieltä. Ensimmäisen tarhan tyypeillä on heikompi itsetunto. Ensimmäisen tarhan tyypit ovat pelanneet varman päälle ja pitäneet huolen, ettei kukaan erotu laumasta. Ensimmäisen tarhan tyypit ovat varmistaneet sen, ettei kovin moni pääse onnistumaan.

Ensimmäinen lastentarha on Suomi, ja sen mielestä toisen lastentarhan tyypit ovat ihan falskeja.

Suomessa on sana ”nousukas”, jolla on negatiivinen sointi. Nousukas on tyyppi, joka on itse tehnyt rahansa, eikä ole perinyt niitä. Tämä itse rahan tekeminen on jostain syystä negatiivisempi asia kuin se, että on saanut rahansa ilman omia ansioita. Ihan kaikissa kielissä ei edes ole tuollaista sanaa. Kuulemma esimerkiksi ”upstart” ei ole järin negatiivisesti latautunut sana ainakaan USAssa tai Australiassa. (Okei, otokseni natiiveista on pieni, mutta googletukseni tukee tätä.) Jos halutaan viitata nousukkaaseen, noissa maissa käytetään termiä ”nouveau riche”, koska oma kieli ei tarjoa sopivaa sanaa.

Ystäväni spekuloi, että suomalainen hyväksyy vanhan rahan helpommin, koska kansa tarvitsee jonkun riittävän etäisen pellelauman, jota paheksua. Jos omien joukosta hypätään toiseen sosiaaliluokkaan, ollaan jenginpettureita, ja sitä ei pidä suvaitseman.

Kuten tästä postauksesta huomaa, meikäläisen ei pitäisi lukea lehtien internet-uutisten kommenttiosastoja, ainakaan silloin, kun artikkeli kertoo hyvin tai huonosti menestyneistä yrityksistä tai yrittäjistä. Toki osa taivaita tavoitelleista yrittäjistä on ihan sietämättömiä ja täynnä itseään, mutta niin on yhtä moni niistäkin tyypeistä, jotka eivät ikinä tehneet mitään sen erikoisempaa.

Me tarvitsemme molempia näitä tyyppejä. Taivaita tavoittelemaan ei ole ihan hirveästi tunkua.

Joskus Suomi on ihan vehkeestä.

Kirjoittaja ei ole yrittäjä, ei nousukas, eikä upstart.

Sekajäte, biojäte ja energiajae

Taloyhtiömme on täydentänyt lajiteltavan jätteen valikoimaa energiajaeastialla. Se ei siis ole energiajäteastia, vaan energiajaeastia, samalla tavalla kuin kaatopaikkajäteastia ja biojäteastia ovat jäteastioita.

”Jae”? Mistä siinä on kysymys? Katsotaanpa, mitä HSY sanoo:

Energiajae on erikseen kerättyä jätettä, jota ei voi kierrättää materiaalina, mutta joka voidaan käyttää hyödyksi energian tuotannossa.

Lassila & Tikanoja kertoo:

Energiajae on jätettä, jota ei voi kierrättää materiaalina, mutta jota voidaan hyödyntää oheispolttoaineena energian tuotannossa voimalaitoksissa.

Tuossa termissä siis ”jae” tarkoittaa jätettä, mutta sitä ei sanota jätteeksi, vaan jakeeksi, koska ajateltiin, että kotitaloudet ymmärtäisivät lajitella paremmin, kun puhutaan jaeastioista, eikä jäteastioista – paitsi tietenkin kaatopaikkajätteen ja biojätteen kohdalla.

Myös Kotimaisten kielten tutkimuskeskus on sitä mieltä, että onpas urpo sana.

Nyt, tyypit oikeasti, ottakaa jumalauta järki käteen. Sanokaa jäteastiaa jäteastiaksi, tai satunnainen bloggaaja kirjoittaa toisen merkityksettömän postauksen, ja sekös virkamiehiä pelottaa!

MTV3 Katsomon Mac-versio

Moni tuttava on valittanut, että MTV3:n Katsomo ei toimi OS X:llä, vaan jää jumittamaan ensimmäiseen ruutuun, kun on painanut playta.

Jos näin käy, niin paina enter, ja video lähtee pyörimään. Mikään ohje missään ruudulla ei vinkkaa tämänsuuntaiseen, mitään tekstiä tai dialog boxia ei näy, mutta silti enterin painallus auttaa.

Toivottavasti Maikkarin jepet fiksaavat tuon jonain päivänä.

Bussipysäkillä

Olin tulossa töistä, ja odotin Fredalla bussia. Bussipysäkin keskelle oli pysäytetty musta pikkuisen vaille kymmenvuotias Toyota Avensis -farmari, jonka etupuskuri repsotti vähän. Auto oli käynnissä ja kuski sisällä. Bussipysäkin edessä ja takanakin oli ihan hyvin tilaa.

Noin viisikymppinen hieman harmaantunut herrasmies ylitti kadun. Hän kopautti ohi mennessään sormilla kaksi kertaa konepeltiin hiljaa ja viittoi, että kuski voisi mennä eteenpäin pois bussin tieltä.

Auton kuljettaja raivostui ja pomppasi ylös autosta. Kun kuljettaja tuli autosta, huomasin, että hän oli noin kolmekymppinen nuorekkaisiin vaatteisiin ja Ed Hardy -henkiseen lippalakkiin pukeutunut pikkuisen keskimääräistä lyhyempi mies. Kuljettaja alkoi huutaa herrasmiehelle, siitä että ”sä et voi koskea… sulla ei ole mitään oikeutta koskea toisen omaisuuteen!” Herrasmies jatkoi rauhallisesti puhumista, joten en kuullut mitään. Jatketusta nuoruudesta ohuesti kiinni pitävä kuljettaja tuli niin lähelle, että heidät erotti vain rumasti värjätty lippalakin lippa. Hän jatkoi uhoamistaan. Herrasmies ei nostanut ääntään eikä perääntynyt.

Bussipysäkillä olleet ihmiset alkoivat selkeästi asettua siten, että jos menee rähinäksi, he torppaavat tuon mukanuorekkaan tyypin maihin. Tyyppi jatkoi peilin edessä harjoittelemiensa fraasien ja ilmeiden toistamista.

Lopulta lippalakki kääntyi ja mies palasi autoonsa. Hän siirsi sitä raivolla kymmenen metriä eteenpäin – sikäli kuin 1.6-litraisesta Avensiksesta raivoa saa irti – ja jäi murjottamaan autoonsa.

Oliko minulla tässä jokin pointti? Toki. Pointtini on se, että uskon, että hän ei elä unelmaansa. Uskon myös, että hän saa aika tiheään pataansa. Samaan aikaan minä olen toisaalla, annan ihmisten elää omia elämiään ja kuuntelen korvalapuista jotain hyvää podcastia.

Avioliitosta

Morjens. Olen avioliitossa.

Minun avioliittoani ei mitenkään millään tavalla haittaa muiden ihmisten lupa mennä naimisiin. Voisiko joku selittää minulle, miksi jotkut ovat valmiita käyttämään aikaansa ja vaikutusvaltaansa siihen, että varmistavat, että kaikki aikuiset eivät saisi mennä naimisiin? Miten se haittaa heidän elämäänsä? Miksi heistä poikkeavien ihmisten käyttämä termi avioliitostaan on koko tämän keskustelun keskipisteessä?

Millä tavalla mikään minkään parin sisäisiin juridisiin järjestelyihin liittyvä laki vaikuttaa muuhun kuin siihen pariin?

Loistava koomikko Aziz Ansari kiteytti hyvin:

”Now, my whole take on, you know, the gay rights issues, particularly gay marriage, is, let’s be honest, if you’re against gay marriage, you just don’t like gay people, and you want to stick it to ’em, and I’m not saying I wouldn’t do the same thing if I was presented with similar opportunities.

Like, if there was a law up for debate where it was like, ”Hey, man, you think guys that wear tight t-shirts and get bottle service at nightclubs should be allowed to own property?” ”I’d be like HELL NO, I hate those guys.” Yeah, um, it violates the sanctity of owning property, and it says in the bible they’re douche bags. Whatever I need to say so you don’t think this is coming from purely a place of hate.”

Writer’s block

Päätän kirjoittaa ylihuomista keikkaa varten taas uutta komiikkaa. Päätökseni jälkeen käyn ensin rankaisemassa internetin pokeripöydissä ulkomaaneläviä. Katson neljä vanhaa toiminutta keikkaa videolta ja mietin, mitä tein paremmin kuin viime keikalla. Sitten katson kaksi Sarah Silverman Programin jaksoa inspiraatioksi.

Sitten kaadan itselleni pienen viskin, menen sänkyyn peiton alle, otan läppärin syliin, panen Beckin soimaan ja alan tuijottaa muistiinpanojani. Tuijotus kestää tovin. Kaikki keskeneräiset jutut vaikuttavat siltä, että ne ovat umpikujassa. Kaikki valmiit jutut vaikuttavat siltä, että kaikki muutokset vievät huonompaan suuntaan. Itsetunto laskee ja kynnys kirjoittaa uutta materiaalia nousee entisestään.

Koetan paeta paniikkia kirjoittamalla postauksen blogiin ja toivon, että siitä tulisi jonkinlainen woodyallenmainen neuroottisen koomikon inspiraatio.

Ei tullut. Tämä on vehkeestä.

Leffalafkat, antakaa minun maksaa

Terve. Jos on yhtään leffalafkaa kuulolla, nyt olisi aika herätä.

Kävin tuossa äsken kävelemässä 19 asteen pakkasessa videovuokraamoon, koska halusin nähdä uudestaan Tarantinon uuden. Olin pitänyt siitä leffassakin, niin kyllä se uuden katsomiskerran ansaitsee. Vaan ah ja voi, kaikki kappaleet olivat molemmista vuokraamoista vuokralla, niin DVD- kuin Blu-Ray -versioinakin. Kävelin takaisin kotiin. Tilanne olisi varmaankin vielä nihkeämpi, jos sattuisi asumaan jossain, missä ei ole parin korttelin sisällä paria videovuokraamoa.

Täällä kotona olisi paksu nettipiuha, jota pitkin ihan komeasti pystyy kyllä myymään valmiiksi telkkarissa kiinni olevalle Playstation 3:lle pelejä, mutta Suomessa ei vielä elokuvia. PS3 pystyisi ihan komeasti toistamaan netin kautta varastetun elokuvan. XBox360:n kanssa tilanne olisi ihan samanlainen.

Järjestelmät ovat valmiina. Puolitoista vuotta sitten on julkistettu, että Playstation Networkin kautta voidaan jaella elokuvia. Eurooppaan isoihin maihin tämä tuli tuossa hiljattain. XBox 360:lla tämä mahdollisuus on ollut XBox Livessä vuodesta 2006 alkaen. iTunesilla tämä onnistuu myös monella markkinalla. Vaan ehei, ei Suomen markkinoilla.

Koska este ei ole tekninen – eikä takuulla bisneksen puolellakaan ongelmallinen, eiköhän kauppa kävisi komeasti pienemmillä kustannuksilla kuin videovuokraamoista – uskoisin ongelman olevan sopimustekninen. Nyt olisi vähän helvetinmoinen kiire hoitaa sopparit kuntoon ennen kuin kaikki käyttäjät opetetaan siihen, että laittomia teitä saa helpommin ja miellyttävämmin.

Odottelen tässä parhaillaan soittoa videovuokraamosta ja olen melkoisen varma, että tämä pystyttäisiin hoitamaan järkevämminkin. Haluaisin maksaa elokuvastani, antakaa minulle siihen mahdollisuus, kiitos.

Ehkä on paras, että sanon tämän selkeämmin ja kovempaa. HEI KAIKKI LEFFAPUTIIKIT, OLEN TÄÄLLÄ JUMALAUTA LUOTTOKORTTI OJOSSA, ANTAKAA MINULLE NYT VÄHÄN ÄKKIÄ SE TEIDÄN TUOTTEENNE! YRITÄN ANTAA TEILLE RAHAA! OTTAKAA VASTAAN!

Lyhyt poliittinen kommentaari

HS: Vihreiltä ei selkeää kantaa poikien ympärileikkaukseen.

Vihreiden näkemykset poikien ympärileikkauksen sallimisesta tai kieltämisestä ovat ristiriitaiset. Vihreän liiton etiikkapaneelissa lauantaina Vantaalla puolueväki ei ollut valmis samanlaiseen ehdottomaan ympärileikkauksen kieltämiseen kuin tyttöjen osalta.

Jossain määrin tähän liittyy se, että koirien häntiä on laitonta typistää ilman lääketieteellistä perustetta.