Facebook on positiivista arkielämän crackia

Muutamana viime viikkona olen lukenut erilaisia ihmetyksiä siitä, että kuinka porukka kokee Facebook-postaukset joko ihan hillittömänä kulissinluontina, julistamisena tai valittamisena. Jäin miettimään, että miksi postailen kaikennäköistä soopaa Facebookiin.

Postaan itse lähinnä sellaisia mielenkiintoisia asioita, joille toivon laajempaa näkyvyyttä tai jotka ovat keskustelunarvoisia, hassuja tai kummallisia juttuja sekä toivottavasti sympaattisia tuokiokuvia elämästä. Kaikissa noissa on jonkinlainen positiivinen vinksahdus mukana, koska en halua rasittaa muita. Valittajien kuunteleminen on vahingoksi aivoille. Kyllä minuakin harmittaa monet asiat, mutta puran niitä muualla. Ainakin koetan. Jos jostain vastoinkäymisistä valitan, koetan aina ujuttaa mukaan jonkinlaisen koomisen näkökulman. (Vrt. Ollin turhauttava kokemus Lippu.fi:n kanssa.)

Joitain tuntuu ahdistavan se, että toisten elämä Facebookin perusteella olisi yhtä onnea ja riemunkiljahduksia. Ei minulla ainakaan moista ole. Joskus on hermo kireällä ja kaikkea epämiellyttävää tapahtuu. En vain halua lapioida sitä muiden päälle, ja aika nopeasti klikkaan omasta feedistänikin piiloon ne, joiden virta on yhtä valitusta – vaikka olisi ihan aiheestakin kitinää. Koska niin usein vilkaisen Facebookiin, haluan mieluummin hyvälle tuulelle sinne kurkatessani.

Koetan välttää myös salaperäisiä postauksia, koska minusta ne ovat keskisormen osoitus niille, joilla ei ole aavistustakaan, mistä on kysymys. ”JOKU ei nyt voisi olla enemmän innoissaan siitä, että on nimenomaan TURUSSA, jos tiedätte, mitä tarkoitan!” Jos ei halua kertoa, niin miksi sitten kertoo koko maailmalle? -> ”Hide from feed”.

Vaikka koetan olla positiivinen, koetan kuitenkin välttää naminamipositiivisuutta ja stubbilaista fantastisuutta, jossa jokainen pienikin asia on valtavan fanfaarin arvoinen. Se panee epäilemään kaiken falskiutta. ”Eipä voisi parempaa päivää olla kun bussi tuli just kun tulin pysäkille ja kaupassa oli jauheliha tarjouksessa just kun olin halunnut tehdä herkkunamijauhelihapastaa! Paras ilta ikinä!” Jos siihen positiivisuuteen on joku hömelö kulma, niin mikäs siinä, mutta jos jokaisesta nojatuolissa istumisesta tai lämpimästä tuulenvireestä on sama reaktio kuin esikoisen syntymästä (tai yhtä lailla, jos jokaisesta bussin missaamisesta on sama reaktio kuin siitä että kämppä palaa), kaikki latistuu.

Lisäksi kylvän Facebookiin kissakuvia ja kissavideoita. Sinne pitää kylvää ihan simona kissakuvia, koska kissakuvista tulee hyvälle mielelle. Siksi Internet on täynnä kissoja. Jos moinen ei yhtään lämmitä, on pikkuisen jo sisältä kuollut, tai sitten tykkää eri asioista kuin minä. Kaipa sekin on mahdollista.

Facebookissa saa torspoilla hyväntahtoisesti. Se tekee arkipäivästämme pikkuisen hauskempaa. Facebook on pienen hyvän fiiliksen arkipäivän crackia. Tässä koetan sanoa crack positiivisimmassa mahdollisessa mielessä, mutta epäonnistun hieman. Ehkä tässä pienessä epäonnistumisen hömelöydessä saan kuitenkin jonkinlaista positiivista turoilua välitettyä.