Miksi olemme niin hiljaisia ja ujoja?

Luin talousuutisia ja turhauduin niihin. Siksi: Otetaan ajatusleikki. Kuvitellaan, että meillä on kaksi lastentarhaa, joissa on keskenään ihan eri meininki.

Ensimmäinen lastentarha on ympäristö, jossa ei katsota hyvällä sitä, että yrittää tehdä jotain. Jos lapsi epäonnistuu, ilkutaan ja puhutaan pahaa naaman edessä. Jos lapsi onnistuu, muut lapset katsovat häntä kieroon ja puhuvat pahaa selän takana. Kaikkein paras on, kun on mahdollisimman samanlainen ja ei yritä mitään kummempaa. Jos lapsi puhuu, lapsi hiljennetään.

Toinen lastentarha on sellainen, jossa on erinomaisen tärkeää, että lapset yrittävät kaikkensa. On OK epäonnistua, mutta kaikkein siisteintä on onnistua. Pahin luuseri on se, joka ei edes yritä. Onnistumisesta palkitaan ja onnistujan kanssa veljeillään. Porukka kannustaa toisiaan, valheellisestikin, koska niin on vain totuttu tekemään. Eniten ääntä pitävä saa eniten huomiota ja kavereita.

Kun nämä lapset kasvavat aikuisiksi, pahimmat mulkvistit tulevat toki jälkimmäisestä lastentarhasta, mutta myös parhaiten pärjänneet tyypit tulevat sieltä. Ensimmäisen tarhan tyypeillä on heikompi itsetunto. Ensimmäisen tarhan tyypit ovat pelanneet varman päälle ja pitäneet huolen, ettei kukaan erotu laumasta. Ensimmäisen tarhan tyypit ovat varmistaneet sen, ettei kovin moni pääse onnistumaan.

Ensimmäinen lastentarha on Suomi, ja sen mielestä toisen lastentarhan tyypit ovat ihan falskeja.

Suomessa on sana ”nousukas”, jolla on negatiivinen sointi. Nousukas on tyyppi, joka on itse tehnyt rahansa, eikä ole perinyt niitä. Tämä itse rahan tekeminen on jostain syystä negatiivisempi asia kuin se, että on saanut rahansa ilman omia ansioita. Ihan kaikissa kielissä ei edes ole tuollaista sanaa. Kuulemma esimerkiksi ”upstart” ei ole järin negatiivisesti latautunut sana ainakaan USAssa tai Australiassa. (Okei, otokseni natiiveista on pieni, mutta googletukseni tukee tätä.) Jos halutaan viitata nousukkaaseen, noissa maissa käytetään termiä ”nouveau riche”, koska oma kieli ei tarjoa sopivaa sanaa.

Ystäväni spekuloi, että suomalainen hyväksyy vanhan rahan helpommin, koska kansa tarvitsee jonkun riittävän etäisen pellelauman, jota paheksua. Jos omien joukosta hypätään toiseen sosiaaliluokkaan, ollaan jenginpettureita, ja sitä ei pidä suvaitseman.

Kuten tästä postauksesta huomaa, meikäläisen ei pitäisi lukea lehtien internet-uutisten kommenttiosastoja, ainakaan silloin, kun artikkeli kertoo hyvin tai huonosti menestyneistä yrityksistä tai yrittäjistä. Toki osa taivaita tavoitelleista yrittäjistä on ihan sietämättömiä ja täynnä itseään, mutta niin on yhtä moni niistäkin tyypeistä, jotka eivät ikinä tehneet mitään sen erikoisempaa.

Me tarvitsemme molempia näitä tyyppejä. Taivaita tavoittelemaan ei ole ihan hirveästi tunkua.

Joskus Suomi on ihan vehkeestä.

Kirjoittaja ei ole yrittäjä, ei nousukas, eikä upstart.