Uusinta 8: Harrastelijasta ekspertiksi, 8,7 sekuntia

Kolumni on viimeinen ylioppilaskuntalehtiin kirjoittamani kolumni. Tämä julkaistiin Kylteri-lehden viisivuotisjuhlanumerossa. Kirjoitin ensimmäiseen Kylteriin kolumnin ja lopetin viisivuotisjuhlanumeroon valmistumiseni jälkeen.

Me ihmiset olemme kummallisia – meillä on mielipiteet sellaisista aiheista, joista emme tiedä yhtään mitään.

Taannoin eräs toisessa koulussa opiskeleva avautui minulle erittäin tuohtuneena ja kertoi, että kauppakorkeassa päästetään läpi aivan liian huonoja graduja. Lisäksi keskimäärin gradujen taso on kuulemma todella huono. Kysyin avautujalta, moneenko graduun ja mille laitoksille tehtyihin graduihin hän oli tutustunut. Ei yhteenkään, mutta hänen kaverinsa olivat saaneet ne kuulemma liian nopeasti valmiiksi (tässä vaiheessa lukijat voivat arvailla, oliko hän itse valmistunut vielä).

Seuraavalla viikolla minut pysäytettiin rautatieasemalla ja pyydettiin nimeäni adressiin EU-perustuslain muuttamisesta järjestettävän kansanäänestyksen puolesta. Nimien kerääjä oli lähellä käydä kimppuun kun ilmoitin, että vastustan kansanäänestystä EU-perustuslaista. En usko niin millään, että riittävä määrä kansaa tutustuu perustuslakiin, ymmärtää perustuslain ja vielä ymmärtää perustuslain muutokset. Olen silti varma, että kansalla on toki vahvoja mielipiteitä aiheesta.

Mitä vähemmän tiedämme aiheesta, sitä vahvempia ja kärkevämpiä mielipiteemme ovat.

Miksi muutoin vahvimmat mielipiteet maahanmuuttajista vaikuttaisivat olevan alueilla, joissa ei juuri maahanmuuttajia näy?

Välittömästi kun tehdään energiapolitiikan päätöksiä, kaikista (sekä puolesta että vastaan olevilla puolilla) tulee yhtäkkiä energiatekniikan asiantuntijoita, jotka osaavat arvioida, millaisia ympäristövaikutuksia eri vaihtoehdoilla on. Vaikka olen aktiivisesti etsinyt, en ole löytänyt tutkimusta, jonka olisi maksanut neutraali taho ja tulokset olisivat osoittaneet jommankumman ydinvoimapäätöksen olevan selkeästi parempi.

Heti, kun iltapäivälehti puhuu jostain lapsien oloihin vaikuttavasta erikoisuudesta, kaikista haastateltavista tulee eksperttejä kasvatuspsykologiassa ja taustatekijöiden syiden ja seurauksien ymmärtämisessä. Valtiotieteilijä humahtaa välittömästi kaupunkisuunnittelijaksi ja kasvatuspsykologiksi ja kertoo, ettei kerrostalossa – saati sitten kaupunkialueella yleensäkään – voi kasvaa tasapainoisia lapsia.

Sekatyömies Reino, 59 vuotta, nähdessään HIMin keikan televisiosta muuttuu musikologiksi ja psykologiksi yhtä aikaa. Reino on hyvin vahvasti sitä mieltä, että jos jossain kuolemaan viittaavassa saati sitten mollivoittoisessa – puhumattakaan kovaäänisestä – näkee jotain puoleensavetävää, täytyy olla henkisesti häiriintynyt ja epätasapainoinen. Mitä todennäköisimmin hautoo itsemurhaa. Tietenkin, koska kaiken, mitä emme ymmärrä, täytyy olla täyttä skeidaa.

Seuraavana samasta HIMiä sylkeneestä televisiosta pulahtaa Levyraati, jossa Antti Tuisku analysoi Giant Robotin kappaletta Public = Shopping. Antti ilmoittaa tiukasti, että hänen mielestään kertosäkeessä ei ole oikein sisältöä. Eipä tietenkään ole sisältöä, koska kappalehan vain pohjautuu laulajan, arkkitehti Tuomas Toivosen lopputyöhön kaupunkitilan muuttumisesta julkisesta sosiaalisesta tilasta kaupalliseksi tilaksi ja ihmisen odotetuista rooleista kuluttajana, työntekijänä ja koti-ihmisenä. Sen rinnalla toki syvällinen tuntoja tulkitseva ”hei hei mikä sulla on, miks’ oot levoton” on toki sellaista jossa on sisältöä.

Kauppakorkeakoulun käytävillä kuuli usein, että markkinointi on hirveän helppoa. (Ainakin insinöörien näkökulmasta ja niiden mielestä, jotka ovat vetäisseet yhden kirjatentin aiheesta.) Tämähän on hyvin linjassa sen kanssa, kuinka suomalaiset insinöörituotteet valtaavat maailman, kun … ei kun siis hetkinen, suomalaisethan ovat aina innovoineet, mutta maailmanvalloitus tyypillisesti hyytyy siihen, kun ei osata markkinointia.

Markkinointihan tunnetusti on vain golfin pelaamista työaikana Sarfvikissä, kokkelin imurointia julkkismimmien vatsalta ja tyhjien ylisanojen keksimistä Powerpoint-presiksiin. Koska se on näin helppoa, meillä kaikilla on portit auki suurien pörssiyritysten markkinointijohtajiksi viisinumeroisille kuukausipalkoille ja miljoonien optio-ohjelmiin, mutta me markkinointihörhöt ainoastaan laiskuuttamme emme ota niitä paikkoja vastaan. Omalta kohdaltani keskeinen ongelma lienee, etten ole kiinnostunut mistään kolmesta yllä mainitusta kuulemma keskeisestä aktiviteetistä.

Koska menneiden aikojen kolumnejani on syytetty liiasta kovuudesta ja epäinhimillisyydestä, haluan tässä osoittaa inhimillisyyttä. Teen itseni naurunalaiseksi esittämällä seuraavassa kaksi vahvaa ja surrealistista mielipidettä aiheista, joista en ymmärrä yhtään mitään.

En ole koskaan käynyt Uudessakaupungissa, joten päätän, että siellä on todella huonoja baareja ja ikävä meininki. Lisäksi parkkipaikkoja on tosi huonosti.

En ole seurannut asuntokauppaa viime aikoina, joten ilmoitan, että nyt on tosi hyvä aika ostaa asunto, kun kerran asunnonvälittäjätkin sanovat niin. (Miksipä asunnonvälittäjät valehtelisivat lehtihaastatteluissa ja mielipidemittauksissa tehdäkseen itselleen lisäkauppaa?)

Haluan omistaa tämän kolumnini kaupunginosalehtemme kolumnistille, joka ottaa joka numerossa esille jonkun aiheen, josta hän ei tiedä eikä ymmärrä mitään ja esittää sen jälkeen siitä liudan loistavia ja kärkeviä mielipiteitä, kuten ”miksi emme muka voi sensuroida Internetiä”.

Tämä kolumni päättää kesäuusintojen sarjan. Palaamme tavalliseen ohjelmaan.