Uusinta 5: Verta kentälle!

Kolumni on uusinta vuoden 1999 ylioppilaskuntalehden kolumnista.

Yleinen harhaluulo on, että jääkiekko on urheilua. Monet lätkäjoukkueet nimittävät itseään jopa urheiluseuroiksi. Ainakin se jääkiekko, mitä SM-liigatasolla tai NHL:ssä pelataan, on hyvin organisoitua liikunnallista massaviihdettä. Ihan oikeasti, jos kyseessä olisi urheilulaji, voisiko pienestäkään nyrkkitappelusta selvitä ilman pitkiä pelirangaistuksia? Kuvitelkaa pituushyppääjä tempaisemassa kilpakumppaniaan turpaan ennen kilpailusuoritusta.

Jossain on kuitenkin ymmärretty jääkiekon viihteellisen puolen perimmäinen olemus. Like-Uutisten numerossa 6/99 HIFK:n johtohahmo Frank Moberg toteaa: ”Mutta tottakai me pidetäään meidän brändistä kynsin hampain kiinni. Pyritään toteuttamaan joka vuosi sellainen pelityyli, joka tukee meidän imagoa.” Eli pelityyliä ei edes yritetä valita tehokkuuden perusteella, vaan sen perusteella, mitä fanit haluavat. Häkellyttävää rehellisyyttä. Eikö viihteen pitäisikin tarjota juuri sitä, mitä maksavat asiakkaat haluavat?

Mitä yleisö tahtoo? Olen tarkkaillut ihmisten reaktioita jäähallissa ja huomannut, että yleisö tahtoo ensisijassa tappeluita ja toissijaisesti hienoja maaleja. Vai ulvooko yleisö innoissaan, kun joukkueet karvaavat taktisesti oikein tai ottavat juuri oikeassa kohtaa aikalisän? Alkavatko katsojat haukotella ja lähtevät käymään tuopillisella, kun tappelu alkaa? Ehei, ihmiset haluavat verta kentälle. Hienojen maalien tarjoamisessa kilpailu on jo liiankin veristä. Toisinaan toiminta muistuttaa jopa urheilua. Sen sijaan jääkiekon alalla on vielä tilaa väkivallalle.

Syksyn ensimmäisessä Punakulmassa esittelin keskinkertaiselle urheilijalle tien tähtiin Dennis Rodman -taktiikalla. Sarja jatkuu. Tällä kertaa vuorossa on altavastaajan asemassa oleva jääkiekkojoukkue ja Taktiikka Sika. Otetaan yksi liigajoukkue, joka kaipaa lisää yleisöä halliinsa. Kauden alussa palkataan joukkueeseen halvalla viidestätoista kahteenkymmeneen täysiveristä tappelijaa edullisesti. Jokaisessa ottelussa pahoinpidellään vastustajan joukkue mahdollisimman pahasti välittämättä rangaistuksista. Mainonta perustuu yksinkertaiseen konseptiin: ”Tule katsomaan, kun liigan huippujoukkueet saavat turpaansa.” Jokaisessa ottelussa halli on täynnä yleisöä. Fanituotteet menevät kaupaksi kuin leipä.

Taktiikkaan liittyy pieniä ongelmiakin, jotka tosin ovat voitettavissa. Koska maalinteosta ei luonnollisista syistä tule mitään, joukkue tippuu kauden jälkeen divariin. Divarikautta varten palkataan edellisen kauden tuotoilla hyvä taitojoukkue. Joukkue nousee divarin reippaasti isoimmalla budjetilla takaisin liigaan seuraavaksi kaudeksi. Aloitetaan sykli alusta. Joukkueen talous voi hyvin. Sitten, kun joukkueen talous voi riittävän hyvin, voidaan ostaa toinen liigajoukkue, joka vaihtaa vuorovuosin pelaajia alkuperäisen joukkueen kanssa. Taitopelaajat pannaan aina divarivuorossa olevaan joukkueeseen ja tappelijat liigaan. Tällöin yleisö saa joka vuosi sitä mitä tahtoo.

Uskallatko väittää, etteivät tämän joukkueen pelit kiinnostaisi tavallista runkosarjaottelua enemmän?

Kirjoittaja vastustaa väkivaltaa kaikissa muodoissaan jääkiekkokaukalon ulkopuolella.