Loistava

Vaahtoamista loistavasta ja karmeasta. Ei mitään siltä väliltä.

Mielipidemittausuutisointi ja tilastotieteen perusteet

View Comments

Tänään Helsingin Sanomissa hehkuteltiin uusilla puolueiden kannatusluvuilla.

Uutisen otsikon mukaan voidaan todeta, mikä on suurin puolue Suomessa. Näin ei ole.

Uutisessa sanotaan, että tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että eri puolueiden kannatus on muuttunut. Ei voida.

Onko tilastoista uutisoiminen ihan mahdotonta? Kerta kerran jälkeen uutisoidaan prosentin kymmenysten muutoksia puolueiden kannatuksessa, vaikka tutkimuksen virhemarginaali on kaksi prosenttiyksikköä.

Kahden tutkimuksessa suurimman puolueen ero on 0,2 prosenttiyksikköä, eli noin kymmenys virhemarginaalista. Jopa kolmanneksi päätynyt puolue mahtuu virhemarginaalin sisään.

Eli: tässä uutinen siten, kuin se voitaisiin tilastoja tuntevan olettaa kirjoittavan:

“Tutkimus ei onnistunut löytämään muutoksia puolueiden kannatuksessa. Joku kolmesta suurimmasta puolueesta on isoin, mutta kahden tutkimuksessa suurimman puolueen ero on niin pieni, että se on tilastollisesti täysin mitätön. Ei ollut mielekästä teettää niin järjettömän isoa otosta, että olisi voitu sanoa mitään puolueiden kannatuksen todellisesta muutoksesta.”

Ei kovin vetävää uutisointia, mutta olisipa sentään totuudenmukaista.

Written by hlehto

Kesäkuu 27th, 2007 at 10:00 jpp

View Comments to 'Mielipidemittausuutisointi ja tilastotieteen perusteet'

Subscribe to comments with RSS or TrackBack to 'Mielipidemittausuutisointi ja tilastotieteen perusteet'.

  1. [...] kuukausia sitten kirjoitin Hesarin ja monen muun median tavasta uutisoida puolueiden [...]

  2. [...] voitaneen toistaa kahden edellisen postaukseni ehdotus oikeaksi otsikoksi: Keskusta, Kokoomus ja SDP virhemarginaalin tarkkuudella tasoissa, ei [...]

Leave a Reply

blog comments powered by Disqus