Loistava

Tällainen kävi viime viikolla matkalla. Taustaksi on tärkeä tietää, että olin katsonut juuri edeltävänä päivänä Saturday Night Liven, jossa Jay-Z oli ollut musiikkivieraana.

Kävelin Manhattanilla Broadwayta, ja huomasin sivusilmällä, että vastaan on kävelemässä itse Jay-Z! En yleensä ole fanipoika, mutta sulin tuossa ihan täysin. Aloin hermoilla. Kehtaisiko sitä tuijottaa tai moikata? Entä ottaa kuvan?

Jay-Z kävelee lähemmäksi, ja huomaan, että itse asiassa se ei ole Jay-Z. Se on ihan joku satunnainen musta tyyppi. Eikä se edes hirveästi näyttänyt Jay-Z:ltä. Se oli kymmenisen vuotta nuorempi. Mutta se oli samassa kaupungissa ja hänellä oli samansävyinen iho.

Tajusin sillä hetkellä, että vaikka koetan olla avoinmielinen ja voimakkaasti tasa-arvoa kannattava, jossain alitajunnassa on tyhmä rasisti, jonka mielestä kaikki mustat näyttävät samalta, kun ei katso kasvonpiirteitä vaan ihonväriä. Ei näemmä lähipiirissäni ole riittävästi mustia, että en enää kiinnittäisi suuremmin huomiota pigmentin määrään. Häpesin hiljaa mielessäni pientä ja valkoista elämänpiiriäni. Alitajuntani oli vehkeestä.

Jos se vastaan kävellyt olisi ollut nainen, olisin varmaan ajatellut, että enpä tiennyt Jay-Z:n olevan transu. Toivon, että tämä muka-Jay-Z katsoi minua ja sen jälkeen kertoi kavereilleen tavanneensa Eminemin.

Ostin Rubikin kuution. Tällainen oli ensimmäinen yritys. Pistäkää paremmaksi.

Tämän pätkän voi katsoa myös vaihtoehtoisena leikkauksena, joka ei ole ihan yhtä vakuuttava.

Minua harmittaa paperi, sen arkistointi ja se, kuinka paperiarkistoista on aina hankala hakea jotain etsimäänsä. Siitä syystä ostin Doxie One -skannerin.

Skannasin kaiken, mitä paperiarkistoissani oli. Heitin pois kaikki paperit, joista ei tarvitse säästää originaaleja. Nyt on kilo vähemmän paperia.

Workflow meni näin: Paperi skannerin huulille, skanneri imaisee ja panee skannin talteen SD-kortille. Toistetaan riittävän kauan. Kun kaikki on skannattu, tökätään SD-kortti tietokoneeseen, jonka Doxie-softalla sanotaan preview’n jälkeen, että viepä nämä Evernoteen. Nimetään nuo kuvat joko Doxie-softassa tai Evernotessa.

Evernote tekee tekstintunnistuksen, minkä jälkeen kuvissa näkyvät tekstit ovat haettavissa. Jos vaikkapa rupeaa mietityttämään, että missähän se Transcendin muistikortin kuitti takuuta varten oli, niin “Transcend” vain hakukenttään, ja tekstintunnistus hoitaa loput. 20 vuotta sitten tuota olisi pidetty noituutena.

Nyt kaikki paperi on tallessa. Kaikkein parasta on, että kun se on Evernotessa, pääsen kaikilla koneillani (töistä, kotoa läppäriltä sekä pöytäkoneelta ja kännykällä) käsiksi noihin. Jos haluan tietää, kuinka monta tuntia olen ollut ala-asteen päästötodistuksen mukaan poissa kuudennella luokalla, niin saan tietää sen tien päällä. (22 tuntia, näemmä.) Toki voi jotain hyödyllistäkin hakea, kuin vaikkapa verottajan pyytämää kodinhoitoavustusta varten vanhat kuitit vuodelta 2011, mutta ei se ole yhtä hauskaa.

Toisin kuin isot möhköskannerit, Doxie ei kovin monta senttiä vie pöydältä tilaa. Se on vähän A4-arkkia leveämpi ja muutaman hassun sentin pitkä – 26.7 cm x 4.3 cm x 5.6 cm.

Doxie Onen saa reilulla sadalla punnalla kotiinkuljetettuna brittien Amazonilta. Suosittelen.

Sain tänään antibiootteja.

Tällaisia: pakkausseloste.

Sehän on kuin…

Aiemmassa Kindle-postauksessani valittelin, että suomenkielistä kirjallisuutta ei oikein Kindlelle ole tarjolla. Koska en ihan hirveästi lue suomalaista kirjallisuutta, ei tuo minua suuremmin rassannut.

Nyt kuitenkin minulle suositeltiin Miika Nousiaisen kirjaa Metsäjätti saatesanoilla “Jos olet 1980-luvulla teollisuuskylässä kasvanut poikalapsi, tämä on huikeasti mieltä kirkastava ja koskettava kertomus – eikä edes juurikaan liioittelua, hyvä kun fiktion tunnusmerkit täyttää…”. (Suosittelija kasvoi samassa paperiteollisuuskylässä 1980-luvulla kuin minä.) En pystynyt enää vastustamaan.

Suoraan nuo eivät Kindlelle taivu, mutta jos ostaa (laillisesti!) nuo ensin Elisa Kirjasta ja sitten rikkoo niiden kopiosuojauksen Antin neuvomalla tavalla, homma toimii.

(Editointi jälkeenpäin: Tajusin jälkeenpäin, että yllä oleva kappale olisi Lex Karpelan mukaan laiton, jos en korostaisi, että tuo on omaan käyttöön omaan lukemiseen omasta laillisesti ostetusta kappaleesta tarkoitettu temppu. Tällaisenaan tuon mainitseminen on laillista, koska lain mukaan “Mitä 1 momentissa säädetään, ei sovelleta, jos tekninen toimenpide kierretään salaustekniikoita koskevan tutkimuksen tai opetuksen yhteydessä taikka jos teoksen kappaleen laillisesti hankkinut tai haltuunsa saanut kiertää teknisen toimenpiteen teoksen saamiseksi kuultavilleen tai nähtävilleen.”)

Oikein kiva olisi, jos suomalaiset kustantajat myisivät noita myös jenkki-Amazonin kautta, ja voisin ostaa suomenkielistä kirjallisuutta ilman kikkailua. Tällöin ne voisivat jättää veloittamatta 23 prosentin arvonlisäveronkin. Sikäli, kun tiedän, Phil Schwarzmannin How to Marry a Finnish Girl on ainoa suomalaisten isojen kustantajien kirja, joka on Amazonin Kindle-kaupassa. (Korjatkaa, jos olen väärässä.) Panee miettimään, ovatko Amazonin ehdot niin kohtuuttomat, ettei sinne kannata mitään laittaa, vai onko tässä jonkinlainen poliittinen este, ettei sinne laiteta mitään.

Joten Kindle kouraan ja suomalaista kirjallisuutta lukemaan.

Tämä on harvinaisen hieno. Miinaharavaa voi pelata ilman sähköäkin. via Five$Finds

Syöpäpotilas, jonka syöpä on edennyt niin pitkälle, että hän tuskin elää enää vuottakaan, postasi Redditiin “kysy mitä vain” -keskustelunavauksen.

I’m 23 years old and on Fathers Day 2011 I was diagnosed with Stage IV Renal Cell Carcinoma and promptly had my left kidney removed. Since then, I have been on chemo, which is no longer working and the cancer continues to spread. Unlike so many other cancers, this one doesn’t have a survival rate. The chemo I am on is simply a means of “Progression-Free Survival” & it is extremly likely that I will not see my 24th birthday, in April.

Muutama tunti myöhemmin yhteisö oli päättänyt, että tyyppi lähetetään lomalle ja varainkeruun saldo oli tuhansia dollareita. Parissa päivässä lopulliseksi saldoksi tuli 30 000 dollaria. Rahan lisäksi ihan kaikkea muutakin tarjottiin.

Alkuperäinen postaaja lähtee matkalle ja pitää videopäiväkirjaa matkoistaan. Redditiin perustettiin oma osastonsa tälle tapaukselle. Tästä tulee kiinnostavaa.

Lehdistökin on tarttumassa aiheeseen hiljalleen.

Luin talousuutisia ja turhauduin niihin. Siksi: Otetaan ajatusleikki. Kuvitellaan, että meillä on kaksi lastentarhaa, joissa on keskenään ihan eri meininki.

Ensimmäinen lastentarha on ympäristö, jossa ei katsota hyvällä sitä, että yrittää tehdä jotain. Jos lapsi epäonnistuu, ilkutaan ja puhutaan pahaa naaman edessä. Jos lapsi onnistuu, muut lapset katsovat häntä kieroon ja puhuvat pahaa selän takana. Kaikkein paras on, kun on mahdollisimman samanlainen ja ei yritä mitään kummempaa. Jos lapsi puhuu, lapsi hiljennetään.

Toinen lastentarha on sellainen, jossa on erinomaisen tärkeää, että lapset yrittävät kaikkensa. On OK epäonnistua, mutta kaikkein siisteintä on onnistua. Pahin luuseri on se, joka ei edes yritä. Onnistumisesta palkitaan ja onnistujan kanssa veljeillään. Porukka kannustaa toisiaan, valheellisestikin, koska niin on vain totuttu tekemään. Eniten ääntä pitävä saa eniten huomiota ja kavereita.

Kun nämä lapset kasvavat aikuisiksi, pahimmat mulkvistit tulevat toki jälkimmäisestä lastentarhasta, mutta myös parhaiten pärjänneet tyypit tulevat sieltä. Ensimmäisen tarhan tyypeillä on heikompi itsetunto. Ensimmäisen tarhan tyypit ovat pelanneet varman päälle ja pitäneet huolen, ettei kukaan erotu laumasta. Ensimmäisen tarhan tyypit ovat varmistaneet sen, ettei kovin moni pääse onnistumaan.

Ensimmäinen lastentarha on Suomi, ja sen mielestä toisen lastentarhan tyypit ovat ihan falskeja.

Suomessa on sana “nousukas”, jolla on negatiivinen sointi. Nousukas on tyyppi, joka on itse tehnyt rahansa, eikä ole perinyt niitä. Tämä itse rahan tekeminen on jostain syystä negatiivisempi asia kuin se, että on saanut rahansa ilman omia ansioita. Ihan kaikissa kielissä ei edes ole tuollaista sanaa. Kuulemma esimerkiksi “upstart” ei ole järin negatiivisesti latautunut sana ainakaan USAssa tai Australiassa. (Okei, otokseni natiiveista on pieni, mutta googletukseni tukee tätä.) Jos halutaan viitata nousukkaaseen, noissa maissa käytetään termiä “nouveau riche”, koska oma kieli ei tarjoa sopivaa sanaa.

Ystäväni spekuloi, että suomalainen hyväksyy vanhan rahan helpommin, koska kansa tarvitsee jonkun riittävän etäisen pellelauman, jota paheksua. Jos omien joukosta hypätään toiseen sosiaaliluokkaan, ollaan jenginpettureita, ja sitä ei pidä suvaitseman.

Kuten tästä postauksesta huomaa, meikäläisen ei pitäisi lukea lehtien internet-uutisten kommenttiosastoja, ainakaan silloin, kun artikkeli kertoo hyvin tai huonosti menestyneistä yrityksistä tai yrittäjistä. Toki osa taivaita tavoitelleista yrittäjistä on ihan sietämättömiä ja täynnä itseään, mutta niin on yhtä moni niistäkin tyypeistä, jotka eivät ikinä tehneet mitään sen erikoisempaa.

Me tarvitsemme molempia näitä tyyppejä. Taivaita tavoittelemaan ei ole ihan hirveästi tunkua.

Joskus Suomi on ihan vehkeestä.

Kirjoittaja ei ole yrittäjä, ei nousukas, eikä upstart.

Dealextreme.com on mainio hongkongilainen krääsäpaikka. Siellä on kaikkea, mitä jossain kaukana halpatuotantomaassa tuotetaan halvalla.

Niillä on joku kummallinen diili Hong Kongin postin kanssa, joka mahdollistaa sen, että postikulut sisältyvät häkellyttävän pieneen hintaan. Esimerkiksi US/EU-töpseliadapterin saa 63 eurosentillä omaan postilaatikkoonsa. Kama tulee 2-3 viikossa, eli halpa hinta tarkoittaa myös hidasta kuljetusta.

Olen kaikennäköistä hassua krääsää tilannut tuolta puoli-ilmaiseksi. Tässä parhaita paloja:

• Korttilompakko (jota myydään käyntikorttikotelona)
• iPhone-kuori sekä punaisena että mustana (musta on aavistuksen veltto, tuo punainen on parempi)
• Efektipedaaleita ja viritysmittareita ja muuta musiikkikamaa varten järjetön pinkka ysivolttisia pattereita
• Apple Displayport -> DVI -adapteri
• Minikolmijalka
• Capo kitaraan
• Bassoon varakielet

Kaikki tuo on ollut murto-osa vastaavan kaman hinnasta verrattuna minkä tahansa muun kaupan hintoihin. Kaikki on ollut sitä mitä on pitänyt. Käsittämätön putiikki.

En lähtisi tuolta ostamaan mitään, minkä oikeasti tarvitsisi olla hyvä, mutta halpaan krääsään tuo on maailman paras paikka.

Fatman tekee kummallisia vimpaimia: Putkivahvistin-/iPod-telakkayhdistelmiä. Tarvitseeko kukaan tuollaista? Ei. Onko tuollainen loistava? Ilman muuta.

Putkietuaste iPod-telakassa on aika hassu ajatus. Putket toki tuovat lämpöä soundiin, mutta oikeasti, loppupeleissä kysymys on vain fiiliksestä. Kun vahvistimen päällä hehkuvat putket, onhan siinä oma vetovoimansa. Vahvistin kuulostaa toki hyvältä, siitä ei tämä jää ainakaan kiinni. Viimeistely laitteessa on ihan viimeisen päälle. Materiaalit tuntuvat hyviltä, vahvistin painaa kokoisekseen todella reippaasti ja se on tyylikkään pienieleinen.

iTube-mallistoa on tarjolla laajasti. Tässä tapauksessa koeajossa on kaiuttimien ja vahvistimen paketti nimeltä iTube Red-i. iTube Red-i:ssä mukana tulleet näyttävät pienet kaiuttimet ovat ihan kohtuulliset, paitsi bassopuolella. Jos tosissaan olisi, tuohon kannattaisi lyödä jotkut pienet hifimmät kaiuttimet mukaan.

En näillä lähtisi isoja stereoita korvaamaan, mutta keittiöstereoina nuo ovat jokseenkin niin loistavat kuin vain suinkin voivat olla. Se on aika lailla fiiliksestä ja ulkonäöstä kiinni, ja niissä tämä pieksee melkein mitkä vaan olohuonesterkat.

Näitä myydään ympäri nettiä aika kovaan hintaan, mutta kun shoppailee ympäriinsä, löytää aika halpoja diilejä. Ostin omani Planet Gizmosta.

Crosspostattu myös Roklintuun.

Olen itsekin kaikenlaisia timelapseja tehnyt, mutta tuohon yllä olevaan verrattuna kaikki tuo on ihan pikkunäpertelyä. Tuo on häkellyttävän loistavaa kamaa.

Kolme vuotta sitten häämatkalla törmäsimme hotellihuoneessa höyrysuihkuun. Päätimme silloin, että seuraavaan kämppään pitää saada sellainen.

Nyt on kämppä vaihdettu ja kylppäriremontti tehty. Kului päätöksestä kolme vuotta, ja oli kylppäriremontin aika. Jouduin käymään kellarissa suihkussa kolme viikkoa sen takia. On se silti sen arvoinen. Höyrysuihku on mainio. Suihkukaapissa samaan hintaan mukaan tullut infrapunasauna tosin on aika väsynyt. Tuskin tulee sitä käytettyä paljon.

Blogisisko yrittää rekisteröidä Patentti- ja Rekisterihallituksessa sanan “Blogisisko”, koska myös joku muu on käyttänyt sitä sanaa.

Pitäisiköhän yrittää samalla tavalla rekisteröidä sana “loistava”?

Line 6 POD Studio GX on loistava peli kotisoitteluun ja -nauhoitteluun.

Olen tämän viikon treenaillut bassonsoittoa 20 vuoden kitaran soittamisen jälkeen. Kerrostaloasunnossa bassottelu vahvistimen kanssa ei ole mitenkään suositeltavaa, joten olen runnonut menemään Line 6 Toneport GX:llä (joka on vanhempi tuotannosta poistunut malli tuosta otsikon vimpaimesta, siksi en suosittele tätä), läppärillä ja kuulokkeilla.

Koska tuo on Line 6, tuo vimpain sekä oheiset softansa osaavat mallintaa enemmän kitara- ja bassovahvistimia ja -efektejä kuin kukaan kotisoittelija tarvitsee. Rahalla saa malleja lisääkin, jos suuruudenhulluus iskee. Mallit kuulostavat hyvältä hintaansa nähden. Minkäänlaista kuuluvaa latenssia ei ole, koska kuulokkeet laitetaan suoraan Line 6 -mötikkään kiinni, ei tietokoneeseen. Tuolla tekemäni nauhoituksetkin kuulostavat hemmetin hyvältä – paljon paremmalta kuin mikään kerrostaloasuntovolyymeilla tehtävä mikitetyillä vahvistimilla nauhoitus.

Jos jotain pitää kritisoida, niin softapakettien asennusohjelmat ovat ainakin OS X:llä aika nihkeitä ja vaativat Line6:lle tunnusten luonnin. Onneksi sitä ei tarvitse tehdä kuin kerran.

Hemmetti, jos tällaisia olisi ollut jo 20 vuotta sitten, minulla olisi ihan timanttisia nuoruuden innossa tehtyjä kokeiluita kovalevyllä.

Ainoa, mikä kummastuttaa on se, että miten on mahdollista, ettei 20 vuoden treenaamisellakaan ole tullut järin kaksiseksi kitaransoittajaksi? Ehkä 33 vuoden iässä voi todeta, ettei minusta sittenkään tullut kitarasankaria. Vastustelen parhaillaan himoa ostaa viisikielinen basso, kun nelikielisessäkin on riittävästi haastetta minulle.

Kävimme joulukävelyllä merenrannassa. Yllätykseksemme huomasimme, että Café Regatta on auki. Ulkona olevan kyltin mukaan tuo ei pitäisi olla iso yllätys, koska se on ihan joka päivä auki, oli pyhä tai ei.

Hörppäsimme kahvit. Kahvia imuroidessa muistin, että miksi pidin Regatasta. Se on kummallinen, täysin käsittämätön ja erinomaisen lämminhenkinen vaja Töölön reunalla. On noita isoja kahvilaketjuja nähty ihan riittämiin, joten välillä tekee hyvää käydä kokeilemassa jotain ihan muuta. Regattassa on reilu meininki, ja aika on pysähtynyt 70-luvun alkuun.

Regatan tyypit ovat olleet ovelia, ja tehneet lehtijuttuja kirjoittaville ja Regatan tarinaa eteenpäin kertoville täkyksi sen, että santsikuppi ei ainoastaan ole ilmainen, vaan he jopa maksavat viisi senttiä santsikupin ottajalle. Ei ole ihme, että Eat.fi:ssä kahvila on saanut poikkeuksellisen hyvän arvosanan.

(Kuva: Saija)