Loistava

Tele Finland käytti nokkelasti tilaisuuden hyväksi. Kun kaupungissa on kaikkien aikojen lumiennätys muutaman sentin päässä, Tele Finland pani Snow Patrol -nimisen partion kiertämään Helsinkiä tehtävänään irrottaa autoja hyväntekeväisyytenä.

Jäin itse maanantaina parkkiruutuun jumiin, kun parkkeeratessani auto humpsahti pehmeän lumen sisään. Petollisessa parkkiruudussa oli ensin kova polanne ja sitten yllätyksenä höttöisempää lunta. Auto oli tehokkaasti polanteen päällä killumassa ja yksikään rengas ei ottanut maahan kunnolla. Kaivoin maanantai-iltana tunnin verran autoa ystävällisen ohikulkijan lainaamalla lapiolla ulos, mutta kova polanne keskellä auton alla ei tuntunut antavan periksi.

Ajattelin, että jatkan keskiviikkoiltana talkoita, kunhan saan oman lapion ostettua. Keskiviikkona kävikin ilmi, että kaikki teräväkärkiset lapiot Helsingin keskustasta on myyty loppuun.

Tänään töistä palatessani kuulin tuosta palvelusta. Pirautin 18.45 päivystysnumeroon ja pojat olivat 19.20 mestoilla kaivamassa autoa pois. Pari lapioniskua myöhemmin totesimme, ettei se siitä kaivamalla pitkälle pötki. Hinausköysi kiinni, kevyt nykäisy, ja päästiin ihmisten ilmoille. Tuo säästi melkoiselta säädöltä ja yhden lapion ostolta.

Partio on vielä huomenna perjantaina 5.2. liikkeellä. Jos olet lumen vankina, pirauta 040 4615404.

Toivoivat varmaan, että ne, joiden auto kaivetaan, hehkuttaisivat kokemustaan jälkeenpäin. Niin teenkin.

Päätän kirjoittaa ylihuomista keikkaa varten taas uutta komiikkaa. Päätökseni jälkeen käyn ensin rankaisemassa internetin pokeripöydissä ulkomaaneläviä. Katson neljä vanhaa toiminutta keikkaa videolta ja mietin, mitä tein paremmin kuin viime keikalla. Sitten katson kaksi Sarah Silverman Programin jaksoa inspiraatioksi.

Sitten kaadan itselleni pienen viskin, menen sänkyyn peiton alle, otan läppärin syliin, panen Beckin soimaan ja alan tuijottaa muistiinpanojani. Tuijotus kestää tovin. Kaikki keskeneräiset jutut vaikuttavat siltä, että ne ovat umpikujassa. Kaikki valmiit jutut vaikuttavat siltä, että kaikki muutokset vievät huonompaan suuntaan. Itsetunto laskee ja kynnys kirjoittaa uutta materiaalia nousee entisestään.

Koetan paeta paniikkia kirjoittamalla postauksen blogiin ja toivon, että siitä tulisi jonkinlainen woodyallenmainen neuroottisen koomikon inspiraatio.

Ei tullut. Tämä on vehkeestä.

Standupin joulutauko on ohi ja kevään keikkakalenteri alkaa hitaasti, mutta varmasti täyttyä. Ensimmäinen veto on ensi keskiviikkona 20.1. On The Rocksissa. Siihen heti perään seuraavana maanantaina käyn korkkaamassa uusiutuneen Black Doorin klubin.

Käyn lyhyesti vilkaisemassa myös Helsingin ulkopuolista maailmaa Tampereella Kahvila Valossa 2.2. Muuallakin Etelä-Suomessa olisi kiva käydä, mutta järkevän ajomatkan päässä ei tunnu oikein olevan sopivia klubeja tarjolla.

Uuden materiaalin kirjoittaminen on ollut viime aikoina omituista. Aihioita syntyy vaikka kuinka paljon, mutta kummallinen itsekriittisyyden aalto iskee päälle heti, kun pitäisi kirjoittaa juttu valmiiksi. Eiköhän siitä huolimatta tässä loppukuun aikana setti mene ihan tehokkaasti uusiksi.

Terve. Jos on yhtään leffalafkaa kuulolla, nyt olisi aika herätä.

Kävin tuossa äsken kävelemässä 19 asteen pakkasessa videovuokraamoon, koska halusin nähdä uudestaan Tarantinon uuden. Olin pitänyt siitä leffassakin, niin kyllä se uuden katsomiskerran ansaitsee. Vaan ah ja voi, kaikki kappaleet olivat molemmista vuokraamoista vuokralla, niin DVD- kuin Blu-Ray -versioinakin. Kävelin takaisin kotiin. Tilanne olisi varmaankin vielä nihkeämpi, jos sattuisi asumaan jossain, missä ei ole parin korttelin sisällä paria videovuokraamoa.

Täällä kotona olisi paksu nettipiuha, jota pitkin ihan komeasti pystyy kyllä myymään valmiiksi telkkarissa kiinni olevalle Playstation 3:lle pelejä, mutta Suomessa ei vielä elokuvia. PS3 pystyisi ihan komeasti toistamaan netin kautta varastetun elokuvan. XBox360:n kanssa tilanne olisi ihan samanlainen.

Järjestelmät ovat valmiina. Puolitoista vuotta sitten on julkistettu, että Playstation Networkin kautta voidaan jaella elokuvia. Eurooppaan isoihin maihin tämä tuli tuossa hiljattain. XBox 360:lla tämä mahdollisuus on ollut XBox Livessä vuodesta 2006 alkaen. iTunesilla tämä onnistuu myös monella markkinalla. Vaan ehei, ei Suomen markkinoilla.

Koska este ei ole tekninen – eikä takuulla bisneksen puolellakaan ongelmallinen, eiköhän kauppa kävisi komeasti pienemmillä kustannuksilla kuin videovuokraamoista – uskoisin ongelman olevan sopimustekninen. Nyt olisi vähän helvetinmoinen kiire hoitaa sopparit kuntoon ennen kuin kaikki käyttäjät opetetaan siihen, että laittomia teitä saa helpommin ja miellyttävämmin.

Odottelen tässä parhaillaan soittoa videovuokraamosta ja olen melkoisen varma, että tämä pystyttäisiin hoitamaan järkevämminkin. Haluaisin maksaa elokuvastani, antakaa minulle siihen mahdollisuus, kiitos.

Ehkä on paras, että sanon tämän selkeämmin ja kovempaa. HEI KAIKKI LEFFAPUTIIKIT, OLEN TÄÄLLÄ JUMALAUTA LUOTTOKORTTI OJOSSA, ANTAKAA MINULLE NYT VÄHÄN ÄKKIÄ SE TEIDÄN TUOTTEENNE! YRITÄN ANTAA TEILLE RAHAA! OTTAKAA VASTAAN!

Olisipa loistavaa, jos oma lähikauppa olisi auki 24 tuntia päivässä.

Nyt se on. Kiitos lakimuutoksesta, kiitos Alepalle.

…mutta tein hieman tutkimustyötä tulevaa Riihimäen reissua varten, ja törmäsin riihimäkeläisen käsipalloseura Cocksin logoon, joka on ohessa:

Se toi minulle mieleen yhden klassisimmista internetvideoista:

Tämä ei vaadi enempää selitystä.

…jossa papukaijamaisesti toistat samoja fraaseja kerta kerran jälkeen, niin mitä oppia ottaisit seuraaviin haastatteluihin?

Esimerkiksi tällaista:

Aivan aluksi haluaisin kiittää luovasta lähestymisestä haastatteluihin.

Kulutusjuhlan juttusarjassa Kolme palvelua/tavaraani kirjoittajat kertovat kolmesta tavarasta tai palvelusta, jotka he kokevat itselleen tärkeiksi, ja he kehottavat myös muita kirjoittamaan blogeihinsa vastaavan. Tuo kuulostaa selkeästi Loistava-blogin päräytykseltä, koska vaikka viimeaikaiset lukuisat standup-postaukset saattaisivat vihjata muuta, alunperin Loistava syntyi kulutusblogiksi.

Kulutusjuhlan postaussarjan viimeisin innoitti minut lopulta kirjoittamaan oman listani.

1. Läppäri

En halua luopua pöytäkoneesta, koska pokerihörhöilyt vaativat ison ruudun, tykkään riittävän nopsasta koneesta ja pöytäkoneen tehoinen äkäinen läppäri plus iso riittävän hyvä monitori olisi kohtuuttoman hintainen yhdistelmä. Silti kakkoskoneena kotiläppäri on arkipäivää muuttava luottokama. Tätäkin postausta kirjoitan parhaillaan sängyssä lojuen kevyellä läppärillä kirjoittaen.

Sillä ei aivan hirveästi ole väliä, mikä se kakkoskone on, kunhan se on läppäri, joka on riittävän näppärä rontata mukana maailmalla matkabloggausläppärinä ja mahdollistaa lauantaiaamuisin pitkään sängyssä makaamisen, kun samalla lueskelee maailmalla tapahtuneesta.

2. Things

Olen luonnostani melko epäjärjestelmällinen ja paljon pikkuasioita unohtava tyyppi, joten minun on pakko pakottaa itseni käyttämään arkipäivässäni systematiikkaa, jotta saan asiat tehtyä hyvin. Things vähentää stressiä ja pitää huolen siitä, etten unohda mitään.

Things on pohjimmiltaan melko simppeli task management -ohjelma, jonka toimintalogiikka perustuu Getting Things Done -filosofiaan. Kun kirjoittaa kaiken muistamisen arvoisen ylös ja panee kaiken hälyttämään, ei tarvitse murehtia, josko on unohtanut jotain. Tällöin voi keskittyä ihan vain asioiden tekemiseen – tai siihen, että välillä vähän lepääkin rauhallisin mielin.

Things on Getting Things Done -softien joukossa poikkeuksellinen siksi, että se on hyvin suoraviivainen ja helppokäyttöinen. Sitä ei tarvitse sen kummemmin opetella, jos työskentelymalli noudattaa edes etäisesti GTD:tä. Osa kokeilemistani GTD-softista tuntui vaativan aika paljon omaksumista ja erittäin tiukasti GTD-rungon mukaisesti etenevän työskentelytavan. En ole ihan niin sisällä GTD-kultissa, että noudattaisin sitä täysin orjallisesti.

On se vaan niin kummallisen miellyttävää klikata Thingsissä asia tehdyksi. Sekin on mainio tunne, kun katsoo työpäivän lopuksi liutaa tehdyiksi merkattuja taskeja.

3. Goodreads

Goodreads on aivan liian harvan käyttämä palvelu, jossa voi ystäviensä kanssa jakaa sen, mitä kirjoja lukee tällä hetkellä, mitä on lukenut ja mitä on niistä mieltä. Jos Thingsissä tuntui mainiolta merkata taski tehdyksi, kirjan merkkaaminen luetuksi Goodreadsissa on kahta rankemmin sitä. Palvelu myös ruokkii aineettoman omaisuuden keräilijäviettiä. Kerään luettuja kirjoja mielelläni (sanaleikki tässä ei ollut alunperin tarkoituksellinen, mutta nyt kun se tuohon tuli, jääköön).

Goodreadsin parhaudesta osa tulee siitä, että siellä näkee, mitä lukevat ne tyypit, joiden kirjamaun tuntee hyvin. Kyllähän Amazonin käyttäjien arvostelut antavat hyvin vinkkiä, mitä suuri yleisö on mieltä, mutta useasti se suuri yleisö on eri mieltä kuin meikäläinen, eivätkä ne esimerkiksi ole yhtä täpinöissä Everything Bad Is Good For Yousta kuten minä.

Jos tunnemme, merkkaa minut kontaktiksi Goodreadsissa.

Kolmen suosikkipalvelun/-tavaran listalta jäivät niukasti pois Kossin PortaProt, Dropbox, kymppispora, ahdas, joskin äkäinen auto, Evernote, Google Reader, Adium, sarastusvalo, Book Depository, Amazon Marketplace, Play.com, perusjärkkärikamera, pieni SD-kortille tallentava videokamera, Kapsi ja tietenkin Spotify.

Sarah Silverman on mahtava useilla eri tavoilla, mutta tämä on jälleen yksi sellainen:

HS: Vihreiltä ei selkeää kantaa poikien ympärileikkaukseen.

Vihreiden näkemykset poikien ympärileikkauksen sallimisesta tai kieltämisestä ovat ristiriitaiset. Vihreän liiton etiikkapaneelissa lauantaina Vantaalla puolueväki ei ollut valmis samanlaiseen ehdottomaan ympärileikkauksen kieltämiseen kuin tyttöjen osalta.

Jossain määrin tähän liittyy se, että koirien häntiä on laitonta typistää ilman lääketieteellistä perustetta.

Eilen televisiosta tuli Disko ja Ydinsota – aivan mahtava dokumentti suomalaisten televisiolähetyksien katsomisesta Neuvostoliiton ajan Virosta. Onneksi satuin sattumalta päätymään sen pariin.

Dokumentissa kerrottiin siitä, kuinka neuvostovirkamiehet suunnittelivat erilaisia häirintäkeinoja, ettei Suomen kapitalistinen propaganda (ts. normitelkkariohjelmat) saastuttaisi neuvostokansalaisten mieliä. Yhtenä hurjimpana häirintäkeinona mietittiin suurta häkkiä Viron rantavesille koppaamaan radioaaltoja.

Kun tulin television ääreen, kysyin kahteen kertaan ensimmäisen viiden minuutin aikana “eikun oikeesti, onko tää huumoripläjäys, ei tällaista nyt hei oikeasti…” Kyllä se ihan dokumentaariseksi oli tarkoitettu, vaikka tekijät olivat toki komediallisesta elementistä tietoisia.

Tyytymättömyys maan tilaan kasvoi, kun näki kuinka suomalainen K-Kaupan Väiski esitteli hersyviä lihatiskejä ja amerikkalaiset viettivät jännittävää elämää Dallasissa. Kaiken huippu oli se, että esitettiin televisiossa Emmanuelle. Sekös vasta jäi historiaan.

Muutama muukin kaveri oli vakuuttunut tuosta dokkarista, kuten esimerkiksi pni. Aika harvoin kuulee monesta suunnasta hehkutusta satunnaisesta virolaisesta dokkaripätkästä. Nyt sattui vain loistava tapaus kohdalle.

Tämän dokkarin voi nähdä vielä muutaman päivän ajan netistä Yle Areenalta. Suosittelen vahvasti.

Seuraavan kerran, kun kuulette uutisia jostain päin maailmaa, kun sensuroidaan internettiä, voitte muistella 80-luvun Neuvostoliittoa.

Työkaverini esitti taannoin erittäin hyvän kysymyksen. Hän kysyi (poikkeuksellisen miellyttävällä brittiaksentilla), onko lopullinen maalini standuppia tehdessä jossain pidemmällä kuin standupissa, esimerkiksi näyttelijänä tai televisiossa.

Ei ole, enkä ollut tajunnut edes ajatella asiaa noin. Nyt tajusin.

Maalini on siinä, että haluan tehdä standuppia mahdollisimman hyvin ja mahdollisimman isosti, eikä siinä, että se olisi astinlauta johonkin muuhun. En ole järin kaksinen näyttelijä, enkä halua jättää päivätöitäni. Tosin ajatus omasta talkshow’sta olisi hauska, mutta lähinnä vain ajatuksen tasolla. Vaikka se on toki houkuttelevaa, ajatuksen konkreettiseksi tekeminen olisi vähän liian hankala ja luultavasti aivan liian haastava, ellei mahdoton temppu. Vähän samalla tavalla kuin vuoden 1990 Madonnan pokaaminen. (Outoa, että kaikista maailman ihmisistä juuri Vanilla Ice onnistui tuossa, ja on omia irtonaisia ohjelmiakin tehnyt.)

Tuo kysymys konkretisoitui, kun törmäsin viikko sitten koomikoille suunnattuun YLEn koekuvauskutsuun, jossa oli lueteltu liuta standup-koomikoita, joista oli tullut TV-juontajia (Tracey Ullman, Ellen DeGeneres, Jon Stewart). Jätin väliin, koska aika tai minä emme ole kumpikaan vielä kypsiä. Standupin teko nuhjuisissa klubeissa ilmaiseksi tai puoli-ilmaiseksi on aivan loistavaa, enkä tahdo vielä muuta kuin lisää ja paremmin sitä samaa.

Standup on luonteva osa sitä samaa, joka alkoi 90-luvun loppupuolella, kun jostain kumpusi tarve muotoilla kirjaimia lauseiksi ja lauseita pikkuisen vinksahtaneiksi kolumneiksi. En niillä maksanut kuin ehkä kuukauden ruuat opiskelijabudjetilla, eikä niistä (edes opiskelijan) tuntipalkoille päässyt, mutta perkeles, se oli vain pakko kirjoittaa.

Eipä ilman sanomisen pakkoa muuten tulisi tätä blogiakaan tehtyä tai noustua kerta kerran jälkeen lavalle kokeilemaan, josko se uusi juttu toimisi, vai seuraako vain jäätävä hiljaisuus.

Luin Facebookista kaverin vahvistimen hurinaongelmista. Kaiken pitäisi olla kunnossa, mutta jostain syystä koko ajan kuuluu tasaista hurinaa. Meikäläisellä oli täsmälleen samanlainen ongelma neljä vuotta sitten.

Oireet olivat ne, että kun tietokone ja antennipiuha olivat yhtä aikaa kiinni, hurina alkoi. Jomman kumman irroittamalla hurina loppui. Vaikutti siis maadoitusongelmalta. Koetin ratkaista silloin ongelmaa vimmaisella googlettamisella. Lopulta kävi ilmi, että tuon ongelman ratkaisee galvaaninen erotin, eli vaippavirran erotin. En ollut ikinä kuullutkaan moisesta.

Loistavaa sinänsä, että yksi pieni palikka, jonkalaisesta ei ole ikinä ennen kuullutkaan, ratkaisee pitkään häirinneen ongelman. (Hei, olen markkinointihörhö, en sähköinsinööri.) Siksi se onkin niin loistavaa ja vaahtoamisen arvoista.

No, luulin, että tuo on niin yleinen ongelma, että kaikki elektroniikkakaupat ovat täynnä galvaanisia erottimia. Silloin ei ollut. Ne harvat paikat, joissa niitä oli, hinta oli 25 euroa tai jotain vastaavaa käsittämätöntä. Lopulta yksi pieni elektroniikkakauppa Haagassa pelasti tilanteen ja tarjosi noin kahdeksalla eurolla moisen.

Kaverin ongelma tänä päivänä oli helpompi ratkaista: suomalaisissa nettikaupoissa on galvaanisia erottimia vähän hemmetisti ja tätä nykyä ihan järjellisiin hintoihinkin.

Halusin kirjoittaa tämän ylös, että jonkun kohtalotoverin googletus käy helpommaksi. Ei ollut aikanaan ihan ensimmäinen eikä toinen googletus, joka ratkaisi ongelman.

(Joo, tämä oli viimeinen postaus aiheesta “vaippavirran erottimet”, kohta seuraa taas lisää vaahtoamista ja kulmikkaita vitsejä.)

Olen sanonut Hyssestä ja Flipistä jotain jokaisella keikalla. Viime keskiviikkona sanoin näin.

Standup: On The Rocks 30.9.2009 – kissat

Törmäsin tänään Marc Maronin 70 minuutin standup-settiin sen jälkeen, kun olin kääntynyt loppuunmyydyn Korjaamon ovelta, johon yritin mennä katsomaan Helsinki Comedy Festivalin antia. (Näemmä André Wickström vetää hyvin väkeä.)

Marc Maronin setti yllätti täysin takavasemmalta. En ole toviin nähnyt yhtä hyvää synkkää komediaa.

Tässä, olkaa hyvä:

Standup – Marc Maron from Troy Conrad on Vimeo.